Yläkerran työhuone valmistui parisen viikkoa sitten. Sisustaminen on vielä vähän kesken, mutta en malta olla tässä kohtaa vilauttamatta uutta officeani. Siitä tuli heittämällä yksi talon lempihuoneista.
Mikään varsinainen huonehan tämä itse asiassa ei ole, vaan edellisten asukkaiden tekemä eräänlainen erkkeri yläkerrassa, joka on meillä tähän asti ollut ihan turhana tilana. Vanhojen muovisten pintamateriaalien aikaan tila oli myös niin epäkutsuva ja kylmä ettei siellä kukaan ikinä halunnut olla. Toista on nyt. Tilasta löytyy talon ehdottomasti kauneimmat pistorasiatkin. Tein blogiyhteistyötä Schneider Electricin kanssa ja sain valita heidän Renova-mallistostaan (klik) meille sopivia sähkökalusteita. Renovia meillä mietittiin kyllä silloin nelisen vuotta sitten, kun remonttia aloiteltiin, mutta valitettavasti olematon budjetti ei antanut myöten. Vähän mietitytti myös se, että olisivatko Renovat jopa liiankin ”fiinit” ja romanttiset vaatimattomalle 40-luvun lopussa rakennetulle maalaisasemallemme. Niinpä sitten lähinnä säästösyistä päädyimme ihan tavallisiin pistorasioihin ja katkaisijoihin. Kyllähän nuo Renovat vaan kauniit ja upeat ovat, ei siitä mihinkään pääse, ja aina niitä ihailenkin kyläpaikoissa, missä niitä on näkyvillä. Työhuone on sen verran ”erikoinen” huone, että tänne Renovat sopivat hienosti eikä haittaa yhtään vaikka poikkeavatkin talon muusta sähkölinjasta.
No, mikä työhuoneesta sitten tekee erikoisen? Remontti haluttiin tehdä edullisin ja hieman erikoisin, mutta lämpimin ja kestävin materiaalein. Pari seinää päällystettiin (nyt niin kovin trendikkäällä) OSB-levyllä ja lattia tehtiin 60x60 -vaneripaloista. Ensituntumat vanerilattiasta ovat äärimmäisen positiiviset. Se on yksinkertaisesti kaunis ja lämmin. Vaneripaloihin jyrsittiin urat ja ne yhdistettiin rimoilla ja puuliimalla. Tehtiin siis omanlainen pontti ja näin paloja ei tarvinnut ruuvata tai naulata lattiaan. Kiitos ideasta ja jyrsimisestä kuuluu puuseppämestari Tapio Nurmiselle (Puuhuone Nurminen), jonka käsialaa on mm. keittiömme ja josta perheineen on tässä parin vuoden aikana tullut hyvä ystävämme.
Lattia käsiteltiin kahteen kertaan Osmo Colorin värillisellä öljyvahalla (klik), ensin 3040-sävyllä ja sitten vielä sävyllä 3041. Vaikka en pidä vanerin kellastumista ollenkaan pahana, haluan tässä lattiassa kuitenkin säilyttää sen vaaleuden, sillä OSB-seinä on kuitenkin sen verran värikylläinen ja kellertävä. Vanerilattia on nyt tämmöinen oma ”tieteellinen” kokeilumme - aika näyttää miten se käytännössä toimii. Tähän mennessä se on ollut silkkaa rakkautta; yksinkertaisen kaunis ja todella miellyttävä ja lämmin jalan alla. Erittäin vahva ehdokas myös yläkerran ”ison puolen” lattiaksi.
OSB-seinä on sen verran näyttävä, että muille seinille halusin mahdollisimman vähäeleisen tapetin. Onni potkaisi tuossa keväällä ja voitin K-Raudan instagramissa järjestämästä Unelmatapetti-kilpailusta viisi rullaa Eco-tapettia. Tapetin valinta olikin sitten yllättävän helppo, kun tämä kohde alkoi hahmottua eli tapetiksi valikoitui kaunis Corn-tapetti (klik). Corn on Eco Wallpaperin Claesson Koivisto Rune -mallistoa ja kuvion ohuet viivat muistuttavat maissintähkiä. Juuri sopivan vähäeleinen, mutta kuitenkin tarpeeksi graafinen tapetti työhuoneeseen. Ihan eri maailmaa kuin mikään aiempi tapetti talossamme, mutta sopii sekin mielestäni tämmöiseen ”erikoishuoneeseen” :)
Tori.fistä tein hienon löydön - 60-luvun tiikkihyllyn. Koitin kysellä myyjältä alkuperää, mutta muuta tietoa ei ollut kuin että hylly on isotädin vanha, joka oli naimisissa amerikkalaisen diplomaatin kanssa. Mahdollisesti hylly on siis ostettu ulkomailta. Onneksi takana oli säilynyt pienen pieni repale lapusta, jonka perusteella sain jäljitettyä hyllyn valmistajan. ”Pientä” salapoliisin työtä ja kyselyjä tanskalaisen designin asiantuntijoille se kyllä vaati, mutta tekijä saatiin selville. Hylly on siis Dammond & Rasmussen A/S:n käsialaa. Oletteko koskaan törmännyt ko. huonekaluihin? Olisi kiva kuulla, jos olette.
Työhuoneesta puuttuu vielä lamput ja verhot. Vanerisen työtason alle tarvitaan kolmas jalka, jotta nykyiset jalat saadaan siirrettyä mahdollisimman reunoille. Tarkoitus on, että pöydän ääressä tekee mukavasti töitä kaksi aikuista ja tarvittaessa väliin mahtuu lapsi (tai kaksi) piirustelemaan ja askartelemaan. Tähän mennessä ”kollegani” on onneksi viihtynyt hyvin lattiallakin :)
Työpöydälle sijoitetulla peikonlehdellä on joku käsittämätön maaginen vetovoima ja kun se kuulemma on myrkyllinenkin, täytyy se aina kollegan työskentelyn ajaksi nostaa pöydälle.
Ja mikäs se lähtötilanne olikaan... Sinapinväriset muovitapetit, jalan alla äärimmäisen kylmä pyökkilaminaatti ja männynvärinen katto. Joskus viime talvena remontin alkumetreillä totesinkin, että miten voikaan olla noin sävy-sävyyn lattiasta kattoon koko huone...
Mitäs tykkäätte?
