maanantaina, maaliskuuta 27, 2017

Epähuoneesta pelihuone

Hei taas pienen hiljaiselon jälkeen! Toissa viikolla sain ihmeellisen siivous- ja reippausvimman ja löysin itseni siivoamasta yläkertaamme, jossa tilanne oli päässyt vähän ryöpsähtämään... Otin pari kirpparipöytää, vein paljon tavaraa myyntiin ja lahjoitin vanhat lakanat, pyyhkeet, t-paidat ja sen semmoiset niitä tarvitseville. Nyt vaan odotetaan, että kuukauden kestävä kirppisjakso tehoaisi ja pääsisin ylimääräisistä vaatteista yms. eroon. Loput vien sitten johonkin keräyslaatikkoon. Tarkoitus on saada yläkerta vähän tyhjemmäksi, jotta sitä pääsisi maalaamaan ja tekemään valmiiksi.

Tyhjentäminen jäi kuitenkin vähän vielä puolitiehen, kun pienin sairasti tosi sitkeää flunssaa koko viime viikon. Nyt on taudissa isompi lapsista ja itselläkin taas energiat sillä mallilla, että seuraavaa puuskaa voikin odotella tovin... Sen verran sain kuitenkin viime viikolla tsempattua, että laitoin "kuntoon" epähuoneemme. Pitkään blogia seuranneet muistavatkin tuon epähuoneen. Epämääräisen ja epäkäytännöllisen huoneen, joka on vähän hassun mallinen, hieman synkkä pienine ikkunoineen ja josta on kulku kylpyhuoneeseen. Oikein mitään järkevää käyttötarkoitusta ei huoneelle ole ollut, vaikka siinä on kaikenlaista viritystä ollutkin. Telkkarihuoneenakin tuo toimi vuosi sitten hetken aikaa, mutta kyllä se sen verran ahdas oli, että ei siitä mitään koko perheen oleskelu- ja tv-huonetta tullut.



Huone uudistettiin kylpyhuonerempan aikana ja sen jälkeen. Sähköjä, valaistusta, katto, osa seinistä ja lattia - eli käytännössä kaikki pinnat. Levytetyt seinät maalattiin Tikkurilan sävyllä Mulperi H484, joka on vähän Angoraa "greigempi" ja maanläheisempi. Aika kaunis sävy, jonka ottaisin mielelläni vaikka isompaankin tilaan. Lattiaan valitsin aluksi ihan liian hailakan sävyn ja uudelleensävytyksen jälkeen sävyksi tuli ihan sattumalta todella lähellä Nefriittiä N949 oleva sävy, joka on myös eteisen lattiassamme. Katto oli aiemmin tummaa raakalautaa, kun vanhat kasarimäntypaneelit oli kuorittu sen päältä pois. Tarkoitus ei ollut hakea lähes samansävyistä uutta kattopaneelia tilalle, kun raakalaudat purettiin, mutta kun läheisessä puutavaraliikkeessä oli pieni erä tuota "Wengen sävyistä" paneelia ihan superhalvalla, totta kai sulovileenit käyttivät tilaisuuden hyväkseen :) Nyt kun raaskisi vielä tuolle levytetylle seinälle laittaa pari taulua ja hyllyn... Ai niin, käyttötarkoitus tällä huoneella on nyt jonkinmoinen leikki- ja pelihuone. Malm-lipastot vetävät hyvin lasten vaatteita, joitain leluja ja pelejä. Nintendoa tässä tulee silloin tällöin porukalla pelailtua ja pieni työpöytä on oikein passeli esikoisen dinosaurus- ja legoleikeille.

Yläkerrassa odottelee tämännäköinen savotta. Pari viikkoa sitten tilanne oli tosiaankin sen verran katastrofaalinen, ettei edes lattiaa enää näkynyt. On iso saavutus meikäläiseltä, kun olen saanut tilan näinkin tyhjäksi. Vielä olisi vähän hommaa jäljellä (on muuten tosi huippua ja palkitsevaa, kun itse siivoaa niin samaan aikaan lapset ja kissa levittävät uudelleen sitä JO siivottua tavaraa...) ja sitten täytyisi alkaa miettimään, mitä huoneelle tehdään ja mikä siitä oikein tulee ;) Lasten temppuluola on tällä hetkellä vahvalla ykkössijalla :) Katsotaan...


SHARE:

torstaina, maaliskuuta 09, 2017

Riippukeinun paikka ja mullanvaihtoa

Pientä muutosta tuli olohuoneeseenkin, kun riippukeinu otti ja muutti huoneen nurkkaan. Kovinkaan paljon tuolla kulmassa ei ole tilaa kiikkustella, mutta hieman kuitenkin. Nyt on muuten kattokoukkuna kunnon systeemi eli ei pitäisi irrota ja kestää pyörittämisenkin ;)




Aloitin kukkien multien vaihdon rauhalliseen tahtiin maanantaina. Harras aikomukseni oli saada viherkasvi päivässä tehtyä, mutta jäin heti jälkeen ja toistaiseksi en ole ehtinyt vaihtamaan kuin ison peikonlehden ja silkkimaijan mullat ja ruukut. Ruukuiksi tulee Orthexin Pauliina-säiliöruukkuja (*, joista erityisesti tuo musta 100% uusiomuovista valmistettu versio on mieleeni. Maanantaisen kylvyn, rakkauden ja mullanvaihdon jälkeen tuntuu, että kulahtanut peikonlehti on lähtenyt hurjaan kasvuun ja voi ihan eri tavalla kuin ennen. Hmmm, onpa jännä... se reppana oli nimittäin yli kaksi vuotta ostoruukussaan ja juuretkin tulivat jo hyvän matkaa ulos ruukun reiästä :D




Lauantaille sattuu perinnetiedon ja kuun vaiheiden mukaan paras päivä vaihtaa sisäkukkien mullat, joten koitan tsempata itseni urakoimaan loputkin kasvit kuntoon tuolloin. Kokeilkaahan tekin, onko vanhan kansan viisauksilla vaikutusta kasvien kasvuun ja hyvinvointiin! Kuun vaiheisiin voi tutustua vaikkapa Sarin puutarhat -blogissa.

(* Orthex-ruukut saatu blogin kautta / www.orthexgroup.fi
TallennaTallennaTallennaTallenna
SHARE:

tiistaina, maaliskuuta 07, 2017

Eteinen

Nyt on aika jees fiilis, kun näkymä sisään astuttaessa on tämä.

Ihan mahtavaa,  kun eteistä ei tarvitse enää hävetä. Merkittävimmin asiaan vaikutti se, että neljän hengen takit ja kengät siirtyivät kodariin / perähuoneeseen, joka nykyään toimii arkieteisenämme. Olihan toki pintojenkin uusimisella ja jokseenkin ruman sähkötaulun häipymisellä aika paljon vaikutusta eteisen ulkonäköön. Legendaarinen hetki koettiin, kun viimeinenkin kasarimäntypaneeli lähti tästä talosta... Voi nyyh :D



Seinät levytettiin ja maalattiin Tikkurilan Harmonylla, sävynä vuoden 2017 väri Angora, H466. Aluksi ajattelin, että huh, onpa persikkainen, kun niistä persikoista täällä juuri rempan myötä on koitettu päästä eroon, mutta nopeasti silmä tottui ja nyt sävy on omaan makuun oikein mieleinen. Lattia maalattiin pariin kertaan Betoluxilla sävyllä Nefriitti, joka Angoran ohella kuuluu Tikkurilan Color Now 2017 Hazy-värikokoelmaan.





Vaatteille roikkuu katosta ihana Albmi Hanger ja ripustettaville takeille ja laukuille löytyy seinältä Iris Hantverkin puinen naulakko. Kumpikin ovat sellaisia, jotka ovat olleet DIY-listalla pitkään, mutta tuo Albmi oli nyt niin hyvässä tarjouksessa, että ei maksanut vaivaa alkaa väkästelemään itse jotain samantapaista paljon rumempaa tekelettä. Puunaulakosta köyhdyin 20 euroa, villamaton löysin kirpparilta 14 eurolla, peilin teki kaveri ja Monet-rottinkirahi oli meillä vanhastaan. Tosin en taida raaskia pitää sitä eteisessä, kun sille olisi muuallakin käyttöä...

Yllättävän seesteistä ja väljää, kun joka paikka ei tursua takkeja ja kenkiä... ;)
Löysin haulla postauksen reilun neljän vuoden takaa, jossa esittelen eteisen edellistä faceliftiä. Hupsis ja heh. On vissiin tuo maku vähän tässä muuttunut... :D
TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna
SHARE:

maanantaina, maaliskuuta 06, 2017

Pyöreän pöydän kohtalo?

Aurinkoista viikon alkua! Olen tässä nyt viikon verran miettinyt keittiöstä lähtöpassit saaneen pyöreän pöydän kohtaloa. Siirsin sen kokeeksi ruokahuoneeseen. Joo-o. Ihan kiva, mutta kyllä se tammen värinen pöytälevy jotenkin miellyttää omaa silmää enemmän. Olen koittanut päästä eroon tavaroiden hilloamisesta ja vaikka nyt kovasti kiintymys tuohon pöytään nostaa päätään, päätin kuitenkin, että jos joku haluaa tarjota pöydälle uuden kodin, menköön. Paljoa en tuosta maksanut ja paljoa en siitä pyydäkään. Pöydän pinnassa on paljonkin sanomista eli se ei ole todellakaan missään priimakunnossa. Meillä kuitenkin toiminut ihan hyvin ja pienellä vaivalla pinnasta voi saada ainakin laikut pois. Tiikkiviilu on kyllä muuten aika hankala entisöidä eli reunoissa oleville kohdille, joista viilu on irronnut, ei välttämättä ole mitään tehtävissä. Noh, minusta kaunis pöytä ja jos ei tavoittele täydellisyyttä, ajaa muutenkin asiansa. Kuvissa on jatkopala paikollaan eli silloin pöytä on ovaalin mallinen. Ilman jatkopalaa pyöreä.




Hinta pöydälle olisi 30 e. Nouto täältä meiltä (Etelä-Pirkanmaa). Eli laittakaahan viestiä, mikäli kiinnostaa voikukkapelto@gmail.com.

Ensimmäinen varaus on Nallella, joka ilmaisi kiinnostuksensa kommenteissa tuossa muutama postaus sitten. Olisin laittanut sinulle viestiä suoraan, mutta en näe profiilissasi sähköpostia tms. Otahan yhteyttä, mikäli olet halukas pöydän teille kotiuttamaan :)

Rontti sai lauantaina "lapsuudenystävänsä" kylään. Voi sitä riemun ja leikin määrää... <3

SHARE:

keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2017

Arjen pelastaja Elfa

Yhteistyössä Elfa

Voi ihanuus tätä arjen luksusta, mistä olemme kohta kuukauden nauttineet! Viime kesänä kun vanha kodinhoitohuoneemme (aka perähuone ja romuvarasto) meni purkuun, alkoi ajanjakso, jota en haluaisi enää ikinä kokea. Tavarat ajelehtivat paikasta toiseen ja kerääntyivät rumiksi kasoiksi makuuhuoneen nurkkaan. Kukaan ei löytänyt ikinä mitään ja rumuus pääsi ottamaan vallan. Ei huvittanut pahemmin edes siivota tai pitää paikkoja muutenkaan kunnossa. Jotenkin sitä vaan alistui roinan keskellä. Mutta nyt! Ah. Tilanne on vihdoin hallinnassa.

Ihan valmis tuo meidän kodinhoitohuoneemme ei vielä ole ja kun sieltä puuttuu muutama juttu (mm. tasot ja pari puista kaappia) ajattelin, että teen postauksen vasta valmiista huoneesta, mutta noh... asioissa tuntuu taas vähän kestävän, joten en enää malta olla näyttämättä keskeneräistä huonetta - ja hehkuttamatta ihania Elfoja :)

Kyllä täytyy sanoa, että tässä on järjestelmä, jolle täytyy antaa täydet pisteet! Maailman yksinkertaisin asentaa ja muokata. Me otimme Elfat riippukiskoilla eli seinään asennettiin vaakaan vain yksi kantokisko. Tähän kantokiskoon ripustetaan pystyt riippukiskot haluttuihin kohtiin ja sitten vaan napsutellaan kannattimet, hyllyt ja korit paikoilleen. Tadaa, valmis! Ihan supernerokas ja yksinkertainen systeemi. Kerrankin joku hyllyjärjestelmä, minkä meikäläinenkin osasi ja ennen kaikkea halusi kasata.

Tuo "Elfa-seinä" levytettiin koivuvanerilla ja lattiaksihan tuli ihana vanerilattia (täällä lisää lattiasta). Yleisilme on siis aika vanerinen, mutta minähän rrrrakastan vaneria! :) Vanerin sävy on myös jotenkin tosi rauhallinen ja seesteisen beige pohja huoneeseen, jossa tulee olemaan paljon tavaraa ja sen myötä myös kirjavuutta. Pesukoneen ja kuivausrummun päälle tulee samanlainen vaneritaso kuin keittiössä ja tason alle tulee tyhjiin kohtiin samanlaiset puukaapit kuin keittiössä. Kuten kuvasta näkyy, keittiö on heti seinän takana, joten on kiva kun kodinhoitohuoneessa on hieman samaa ilmettä keittiön kanssa.



Vastakkaiselle seinälle tuli myös Elfoista ylähyllyt yms., joten nyt kyllä säilytystilaa on kivasti. Palaan vielä aiheeseen kuvien kera, jahka saamme huoneen viimeisteltyä. Vaikka tietyt jutut vielä puuttuvatkin, ei se ole käyttöä juuri haitannut. Elämä helpottui tässä perheessä ihan valtavasti, kun tavaroille löytyy taas paikkansa. Huvittavaa miten tästäkin huoneesta uusien pintojen myötä tuli niin kiva paikka olla. Lapset tykkäävät leikkiä lattialla ja pienempi tyyppi kiikuttaa kenkiä kuivausrumpuun... ;) Mikäs siinä, hyvä leikkihuone, sillä keittiöstä on niin näppärä pitää silmällä tekemisiä. 

Että voikin ihminen olla onnellinen tästä muutoksesta. Tämähän on sellainen asia, mikä olisi täytynyt laittaa kuntoon jo neljä vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Enkä tiedä, olisiko tästä neljä vuotta sitten tullut näin hyvä... ;) Alla tuo lähtötilanne =D

Kiitos yhteistyöstä Elfa ja suunnitteluavusta K-Rauta Rauta-Otra.

Jos Elfat alkoivat kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti poiketa Rauta-Otran Remontticenterissä, josta saa mm. maksuttoman Elfa-, Inaria- ja Sovella-suunnittelun.


Yhteistyössä:


TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna
SHARE: