Vi har ju Åbo - ja åbolaiset. Pakko käsitellä heti alkuun case tamperelainen vs. turkulainen. En ymmärrä kui niist turkkulaisist niin pal kauhiast vitsi väännetään. Kai se vaan on se juttu. Pääsääntöisesti kaikki tapaamani turkulaiset ovat olleet sympaattisia ihmisiä: nauravia, iloisia, mukavia, huumorintajuisia ja ja ja… se murre. Sitä on vaan niin hauska kuunnella ja yrittää matkia epätoivoisesti! Mutta niin, minähän en olekaan tamperelainen, vaikka siellä tai lähiseudulla parikyt vuotta onkin tullut jo oltua. Juuret kun on muualla, ehkä se turkulaisuuskin avautuu paremmin? Tiedä häntä.
Pari viikkoa takaperin
Huushollin Pepi tiedusteli halukkuuttani lähteä moikkaamaan
Pikkutalon Sannaa Turkkuseen ja minähän olin heti messissä. Mennään vaan! Ja niin me mentiin ja siitä seurasi mahtava päivä ihanassa seurassa, ihanassa kaupungissa. Tulihan nyt varmasti selväksi, että ihanaa oli. Ja mahtavaa ;)
Tapaaminen aloitettiin juhlavasti herkutteluhetkellä Gaggui-kaffelassa. Kahvila on näppärästi ihan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä, joten sinne on helppo tamperelaisenkin (tai melkein semmoisen) eksyä. Syötiin palat huikeanmuikeata shitruunatorttua ja kaffet juotiin. Turkkulainen emäntämme oli valjastanut meille oikein oman chaföörin, joten kaffepaussin jälkeen pirssi alle ja nokka kohti Ruissalon telakka-aluetta, jossa sujuvasti soluttauduimme kameroimemme
Avelian uuden kaupan avajaisiin. Törkeen makee paikka! Emäntä vähän aavisteli, että saattaisin tykätä! Joopajoo, niin tein.







Huikea 300 neliön telakkarakennus vuodelta 1890 täynnä toinen toistaan upeampia juttuja. Mutta eniten säväytti se miljöö, jonka tietysti sisustus kruunasi. Avelia kannattaa ehdottomasti ottaa retkikohteeksi, kun vierailee Turkkusessa. Kesällä paikka pääsee toki paremmin oikeuksiinsa kuin lumettomana marraskuun päivänä. Mutta siltikin nautin karusta kauneudesta ja merestä ja kyllähän se aurinkokin uskaltautui hetkeksi kurkkaamaan pilven raosta. Kyl niil Turus on kaikkee...
Avelia jätettiin juhlimaan avajaisiaan ja me vaihdoimme tunnelmasta toiseen. Keula kohti Paimiota, jossa odotteli tunnelmallinen
Adalmiinan Helmi -navettapuoti ja sen valloittava omistajatar Annarina. Hetki vierähti hypistellessä ja ihastellessa ihania tavaroita ja jotain pientä tarttui mukaankin. Keskittyminen oli kuitenkin jo vähän niin ja näin, sillä matkan päätarkoitus, Pikkutalon lippakioski, häämötti seuraavana ohjelmassa. Glögihammastakin vähän kolotti jo :)




Oijoijoi, ja olivathan ne justiinsa niin sympaattisia livenä kuin blogissakin. Ihanat pikkutalo(t) ja lippakioski. Monta tuntia vierähtikin lippiksessä jutustellessa ja nauraa räkättäessä. Ja kun itkijänaiset kerran kohtaavat, eihän niiltä silmien kostumisilta taas(kaan) vältytty :) Kun Sannan glögit ja punaviinit oli tuhottu, suuntasimme vielä keskustaan Pub Niskaan ja vetäisimme naamaan maailman parhaat pizzat. On niil Turus vaan kaikkee... ihania ihmisiä, komeita nähtävyyksiä, meri, kauniita auringonlaskuja - ja Sanna. Kiitos emäntä, kiitos matkakumppani. Tulemme toistekin :)