tiistaina, toukokuuta 10, 2022

Terassin laajennuksen laajennus

Kaksi vuotta sitten aloitimme terassimme laajennuksen ja tuolloin kesällä 2020 saatiinkiin mukavasti neliöitä lisää. Viime keväänä tehtiin vielä lisäalue uima-altaan kylkeen. Näin kesän kynnyksellä onkin kiva muistella mitä tuli tehtyä ja fiilistellä kesäkuvilla (hyytävän ja ikuiselta tuntuvan kevään keskellä 🥶). Vaikka tämä kevät on ollut totisesti kylmä ja pitkä, helpottaa kuitenkin, että kuukauden päästä ollaan jo ihan kesässä!


Ensimmäisen terassilaajennuksen tukipaaluina käytimme ruuvipaaluja, joita tahkottiin maahan jos jonkinlaisilla laitteilla ja apuvälineillä. Aina sattui joku megaluokan kivi kohdalle tai ruuvi ei muuten vaan pyörinyt maahan. Vahingosta viisastuneina, valitsimme uuden terassialueen perustukseksi helpot TEPE-terassiperustukset (* tuotteet saatu *). Ai että, mikä onni ja autuus! Voin sanoa, että oli kyllä erittäin paljon vähemmän hermoja raastavaa kuin niiden ruuvipaalujen kanssa vääntäminen! TEPE-kivien avulla perustuksien teko sujui leikiten, joten niitä voimme suositella kyllä kaikenlaisiin piharakennusten ja -rakennelmien perustaksi. Monet tuttavammekin ovat valinneet TEPEt suositustemme perusteella ja ovat kehuneet. ✌🏻”Ristinmuotoiset” pilarikivet ovat äärimmäisen käteviä, kun ne tukevat runkopuuta joka suunnasta ja korokekivien avulla korkeutta on helppo muokata. Alla olevista kuvista näet hieman kombinaatioita, joita meillä käytettiin ja lisää voit lukea osoitteesta: www.terassiperustus.fi.








Kun terassin laajennus valmistui ja ihanat kesähelteet viime vuonna alkoivat juhannuksena (hah, aika kultaa muistot, sillä kauhean ihanalta ne helteet eivät kyllä silloin tuntuneet), tilasin terassille paviljongin varjoa tuomaan. Meillähän tuommoisia paviljonkeja on ollut useampikin - kaikki yhtä huonolla menestyksellä. Tämä versio oli tehty maailman ohuimmasta "metallista" ja jo kasatessa ajattelin, että ei kyllä kauaa kestä. No, kestihän se kuitenkin melkein koko kesän, kunnes sitten yhtenä kauniina elokuun päivänä tuuli puhalsi sen kumoon. Sen pituinen se paviljonki.

Tänä vuonna terassille heilahti vanha jykevä pergolamme pihan toiselta puolelta ja nyt sitten ohjelmassa olisi sen kattamista ja sisustamista. Tavallaan ihanaa, kun taas ollaan ns. alkupisteessä ja ennen kaikkea kesä vasta alkamassa, mutta toivon kyllä, että saisin pergolaan nopsaan katon ja vähän seinääkin suojaksi, niin saan sisustettua siitä tämän vuoden kesäkeitaan! 😍 



Kevät on tosiaan tänä vuonna viipyillyt ja meillä tuntuu kaikki kasvu olevan parisen viikkoa myöhässä. Tänään ajattelin vihdoin uskaltaa kylvää siemenet viljelylaatikoihin, kun yöpakkasia ei ole enää luvassa. 

Nyt kai sitä voikin toivottaa kaunista alkanutta kevättä! ❤️
SHARE: