tiistaina, toukokuuta 10, 2016

Vuohenputkipiiras

Joka keväinen hortoilu on huipussaan. Rohkaisenkin taas kokeilemaan luonnon ilmaisia vihanneksia, joita pihat ja metsät ovat pullollaan. Meidän pihan vahva suosikki ja ehtymätön villivihannes on vuohenputki. Se, ja tietysti voikukka, eivät pääse tältä pihalta loppumaan - ikinä! Voikukan makuun en ole vielä kovin tykästynyt, mutta vuohenputki sen sijaan kuuluu ehdottomiin suosikkeihin. Olen tehnyt siitä dippiä, pestoa ja piirakkaa sekä käyttänyt erilaisiin ruokiin ja kastikkeisiin. Todella hyvänmakuinen niin tuoreena kuin paistettunakin!

Tämmöisen piirakan pyöräytin helatorstaina vieraille ja kehuja tuli. Eivät arvanneet, että kyseessä oli vuohenputki. Veikkasivat joksikin hienommaksi (sama pää kun on kesät talvet, en muista miksi). No, onhan tässä toki pekonia, rasvaa ja kermaa, joten kauhean pahaa ei voi tullakaan, mutta ensi kerralla taidan kuitenkin kokeilla rohkeasti ilman sitä pekonia! ;)




Vuohenputkipiiras

Pohja: 150 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

Täyte:
paketti pekonia
½ sipuli
2 raastettua porkkanaa
muutama kourallinen tuoreita vuohenputken lehtiä
ripaus mustapippuria

Päälle:
3-4 dl kermaa
3 kananmuna

1. Nypi pohjan ainekset sekaisin. Painele pohja mahdollisimman ohueksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
2. Pilko pekoni pieneksi ja paista pannulla rapeaksi. Ripottele pekoni, pilkottu sipuli, porkkanaraaste ja saksitut vuohenputket pohjan päälle ja mausta pippurilla.

3. Sekoita kananmunat ruokakermaan ja kaada päälle.

4. Paista uunin keskitasolla +200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
SHARE:

9 kommenttia

  1. Olen lukenut 110 vuotta vanhaa puutarhalehteä. Siinä neuvotaan peittämään voikukat keväällä siten, etteivät saa valoa. Kun voikukka on keltainen, sen maku on lehden mukaan parempi. En ole kokeillut.

    VastaaPoista
  2. Täytyykin rohkeasti kokeilla. Ystävä teki joku vuosi sitten vuohenputkilasagnea ja se oli myös tosi hyvää!

    VastaaPoista
  3. Meidän vieras luuli tekemääni vuohenputkipiirakkaa pinaattipiirakaksi. Hyvin maistui.. :D pestoa pitäis kokeilla..

    VastaaPoista
  4. Täytyykin kokeilla, kuulostaa ja näytttää hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Täytyykin kokeilla, kuulostaa ja näytttää hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Melkein innostuin viime vuonna sun piirakkareseptin innoittamana kokeilemaan, mutta homma tyssäsi siihen, kun katsoin netistä, miltä vuohenputki näyttää ja siellä kehotettiin visusti varomaan myrkyllistä näköiskasvia. En sit uskaltanut ottaa riskiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En millään jaksa uskoa, että just teidän pihan reunassa tai lähitienoolla kasvaisi myrkkykeiso tai hukanputki... aika epätodennäköistä. Mä neuvon sua sitten jos/kun nähdään Lillassa :) Jos et rohkaistu ennen sitä. Aattele nyt kuinka helppo ja halpa aines sun vihersmoothieen!

      Poista
  7. Kimble Luontofriikki2. syyskuuta 2018 klo 19.44

    Hei! Tämä on vallan mainio resepti ja vähän itse innostuin (niinkuin aina)
    vähän modifioimaan tätä, ts. lisäsin siihen sekalaisia papuja, nokkosen lehtiä, ruokalusikallisen nokkosen siemeniä ja päälle herkkutatti/mustatorviseni-kermakastiketta. Eli kermaa kerman päälle. Erittäin hieno resepti ja jos et ole vielä testannut, niin testaa ihmeessä tätä lisäystä. :) Kiitos tästä loistavasta "aatelisesta" herkusta! En nimittäin ole aiemmin hirveästi mitään erikoisempaa vuohenputkesta kokeillut, kaikesta muusta mahdollisesta kyllä. 10/10++ ! ;)

    VastaaPoista
  8. Kimble Luontofriikki2. syyskuuta 2018 klo 19.46

    Kun olen aikalailla myös lihansyöjä niin taisin siihen nötköttiäkin purkin livauttaa. :D Eli aika täyttävä piiras tuli.

    VastaaPoista