perjantaina, joulukuuta 20, 2013

Rapeakuoriset "yön yli" -sämpylät

Blogimaailma tursuaa joulun alla toinen toistaan hienompia joululeivonnaisia ja -luomuksia, upeita piparkakkutaloja ja vaikka mitä herkkuja. Heitän vaatimattoman korteni kekoon. Tämä ohje ei ole pätkääkään jouluinen eikä varsinaisesti hivele silmääkään, mutta maistuu sitäkin herkullisemmalta. Tarviihan sitä kinkun alla olla jotain särvintäkin, vai mittee hä? =)

Tykkään ihan mielettömästi näistä ns. yön yli -ohjeista. Mikä onkaan helpompaa kuin sekoitella ainekset illalla kulhoon, pistää kulho yöksi jääkaappiin ja paistaa leipäset aamulla. Vaatii todella vähän vaivaa ja aikaa. Kuka nyt viitsii aamulla mitään leipomoa leikkiä, kun on muutakin ohjelmaa ;) Tietty vieläkin helpompaa on ostaa ne leivät kaupasta - joku viksu toteaisi - mutta eihän se ole sama asia. Enpä muuten muista, koska meillä on ostettu leipää syötäväksi (lukuunottamatta johonkin voileipäkakkuun joskus ostettua paahtoleivän känttyä). Itsetehdyt saaristolaisleipä ja maalaisleipä vuorotellen nautittuna ovat ajaneet asiansa. Ja hyvin ovat ajaneetkin - ei kyllästytä yhtään. Nyt kahden kovan joukkoon liittyy kolmas ohje, joka on pakko jakaa teillekin. Toissa viikonloppuna "serkkulassa" saimme maistaa Sikke Sumarin ohjeella tehtyjä rapeakuorisia sämpylöitä ja nehän veivät miun sytämmein ja kielen mennessään. Tässä ohje:

Rapeakuoriset sämpylät

7,5 dl vettä
25-30 g tuorehiivaa tai puolitoista pussia kuivahiivaa
1 1/2 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl kokojyväjauhoja (oman maun mukaan)
n. 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva ja suola lämpimään veteen ja lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen.

Älä laita kaikkea vehnäjauhoa kerralla, sillä jauhojen kuivuusaste vaihteee ja taikinan pitää olla melko löysää. Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, ajat ja lämpötilat pysyvät samana.

Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja jätä jääkaappiin yöksi kohoamaan. Ota taikinaa kulhosta kahdella isolla lusikalla suoraan leivinpaperilla päällystetylle pellille, huiskauta päälle jauhoja, tee ristiviilto ja paista kuumassa uunissa 230°C n. 30-35min. Sämpylät ovat kovia uunista tullessaan, mutta ne pehmenevät juuri sopivasti ja silti kuori jää rapeaksi. Älä missään tapauksessa peitä liinalla, sillä sitten katoaa rapeus!

Kiitos ohjeesta, Sikke (<-- Sikke Sumarin blogi ja alkuperäinen ohje löytyy siis tuolta linkin takaa.) Kiitos vinkistä ja sämpylöistä, ihana kälyseni ;)

EDIT. Katso myös rapeakuoriset sämpylät vol 2. Ohjetta tarkistettu, suolan ja hiivan määrää vähennetty!

Joulupöytään kalaherkkujen kanssa suosittelen kuitenkin ehdottomasti sitä saaristolaisleipää. ;) Makea leipä sopii suolaisten kalojen kanssa niin täydellisesti...
SHARE:

8 kommenttia

  1. Nämä kuulostaa muuten hurjan herkullisilta - ja helpoilta. Siis sopivilta mulle. Sopisi kyllä vaikka jouluaamuihin ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Tää vaikuttaa todella sopivalta reseptiltä ihmiselle, jonka jauhopeukalo on pysytellyt piilossa koko aikuisiän. Kokeiluun!

    VastaaPoista
  3. Jösses, täällä ei vilise joululeivonnaiset, kun ei juurikaan ole kerennyt kuin hätäisesti niistä haaveilemaan :D Mutta hei, nuo sämpylät hiveli silmää ja varsinkin makuaisteja välittömästi! Oi, mie niin taidan tehdä näitä.

    VastaaPoista
  4. Älähän nyt, tosi hyvältä näyttää! Mä olen 2 vuotta vältellyt gluteiinia ja välillä on kyllä ikävä tuollaisia leipiä! :)

    VastaaPoista
  5. Tää on ihan mun resepti kun ei tarvi niska jumissa vaivata taikinaa :) Joku vastaava on itselläkin, siinä löysää taikinaa kohotetaan vain pari tuntia ,lisätään loput jauhot ja loput samalleen kuin sulla.Kutsumme niitä Tappileiviksi :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä nyt alkoi mun aamupalapaahtoleipä näyttää tylsältä ja maistumaan pahalle :D

    VastaaPoista
  7. Jahas, pakko tehdä! Just tuijottelin yks päivä ruisjauhopussin jämää kaapissa ja ajattelin että josko karjalanpiirakoita...näääh...niitä tulee syötyä heti viis kiloa :)
    Nyt tiedän mihin ne tuuppaan. Ostoslistaan hiiva!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Pakkohan näitä oli kokeilla. Kiitos reseptistä! Kyllä kelpasi riisipuuron kanssa näitä nauttia, maku ♥
    Hyvää joulua! T. Hanna

    VastaaPoista