Oikein hyvää alkanutta vuotta! Uuden vuoden kunniaksi hieman perheuutisia. Kuun loppupuolella häämöttää laskettu aika, joka tekee meistä nelihenkisen perheen. Pian täällä orientoidutaan reilu kolmen vuoden tauon jälkeen vauva-arkeen. Hui. Moni meikäläiseen erilaisissa tapahtumissa syksyn aikana törmännyt on pyöristyneen olemukseni bongannut ja asiasta tiennyt, mutta täällä blogin puolella en ole asiasta osannut sen kummemmin tiedotella. Olen tämmöinen
anti-mammaihminen enkä vaan yksinkertaisesti halua/osaa tehdä raskaudesta numeroa. Enkä etenkään etukäteen vouhottaa tai miettiä tulevia vauvajuttuja... Luotan vain siihen, että asiat menevät omalla painollaan ja ainakin sen voin todeta, että vaikka mitään vauvan huonetta tai edes vaipanvaihtopaikkaa ei meillä (taaskaan/vieläkään) ole valmiina, on tilanne nyt kuitenkin pikkuisen parempi kuin esikoisen kohdalla, joka syntyi keskelle pahinta muutto- ja remonttirumbaa. Nyt täällä on sentään paikat suht kunnossa, joten eiköhän me pärjätä =D
(Kuva ei liity tapaukseen)
Mutta muuten sanonpahan vaan, että huh. On tämä raskausaika ollut kyllä melkoista - edellisestä poiketen henkisesti varsin raskasta ja tunteikasta. En tietääkseni ole potenut mitään masennusta, mutta muuten olen kyllä ollut välillä henkisesti erittäin väsynyt ja itkuherkkä enkä ole jaksanut pitää yhteyttä läheisiin ihmisiin entiseen tapaan (anteeksi vain - toivottavasti ymmärrätte).
Alavireisyyteen on vaikuttanut varmasti jollain tasolla myös viime vuoden surulliset tapahtumat: isän ja isoisän poismeno ja kissan katoaminen. Kissaa muuten etsitään edelleen ja vihjeitä samannäköisestä kissasta on tullut paljon lähistöltä, mutta vielä emme ole onnistuneet itse näkemään kissaa ”livenä”. Kuva- ja videomateriaalin perusteella kyseessä voisi hyvinkin olla kadonnut Olsu, mutta niiden perusteella ei voi olla vielä ihan satavarma. Toivo asian suhteen elää vielä ja kissanloukku on ollut viritettynä lokakuusta asti odottamassa sitä päivää, että juuri se meidän kadonnut kissamme menisi siihen.
Toki paljon hyvääkin mahtuu viime vuoteen ja niistä asioista olen kiitollinen joka päivä. Alkukesästä valmistui upea unelmien keittiö, josta olen joka kerta keittiöön mennessäni iloinen (vielä kun joku jaksaisi pitää sen aina tosi siistinä ;)) ja remontit etenivät muuallakin talossa. Olen saanut tehdä mielekkäitä ja mieluisia töitä uusien ja vanhojen asiakkaiden kanssa sekä myös kivoja yhteistöitä blogin puolesta. Olen kiitollinen myös kaikille ystäville, joiden kanssa olen kokenut huippujuttuja viimeisen vuoden aikana. Teistä muutamasta blogin ja töiden kautta ystäviksi tulleista ihmisistä on tullut todella tärkeitä. <3
Tulevaan vuoteen astellaan siis toiveikkaan jännittynein askelin. Vauvan syntymä toki jännittää ja sitä odotetaan jo kovasti. Kolmevuotias kyselee päivittäin: ”Tuliko pikkuvauva”? =D Mielenkiinnolla odotan tulevia vauvakuukausia ja sitä miten yhdistän mammaloman yrittäjyyteen. Optimistina uskon, että eiköhän sekin asia rullaa painollaan ja uusi tulokas antaa äidin tehdä tarvittaessa ja halutessaan edes vähän hommia ;)
Yhtään mahankasvatusselfietä en ole raskauden aikana ottanut. Ehkä vielä jotkut fotot otan ennen poksahtamista - tai sitten en. Ylläolevan möhköfantin varjon ikuistin makuuhuoneen seinää maalaamasta.
