keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015

Laatulihaa testaamassa

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjaan testaamaan Lidlin uusia Irish Dry Aged Hereford Rib Eye Steak -pihvejä. Kampanjan tarkoituksena on kehitellä uusia reseptejä Irish Dry Aged Hereford Rib Eye Steak -lihan ympärille ja samalla esitellä Lidlin uutta laatusarjaa. Lihanystävälle mieluinen tehtävä siis :) Kaikki kampanjaan osallistuvien bloggaajien reseptit löydät täältä. Suosikkireseptiä kannattaa äänestää, sillä samalla voi voittaa 100 euron lahjakortin Lidliin.


Aikamoista pähkäilyä ja päänvaivaa tuotti reseptin ideoiminen. Mietin erilaisia eksoottisempia vaihtoehtoja mm. itse tehtyä quacamolea lihan seuraksi, mutta päädyin kuitenkin hyvin perinteisiin elementteihin - valkosipuliperunoihin ja punaviinikastikkeeseen. Valkosipuliperunat halusin kuitenkin valmistaa vähän perinteisestä poiketen. Pientä vaivannäköä vaatii, kun perunat kiehauttaa maidossa ennen uuniin laittamista, mutta vaiva kannattaa. Dauphinois-gratiini on kerrassaan herkullista! Punaviinikastikkeesta täytyy sanoa, että en ollutkaan ennen tätä koskaan tehnyt ns. oikeaoppista punaviinikastiketta itse. Tekemäni kastikkeet ovat olleet semmoisia "heitä kattilaan mitä sattuu löytymään" -viritelmiä ja eivät ehkä ihan aina ole olleet kohdillaan. Tämä kastike oli. Punaviiniä kun meillä (jostain kumman syystä...) sattuu yleensä olemaan, tulen kyllä tekemään tällä ohjeella vielä monet soosit :)

Itse liha oli ihan supermureaa ja suussasulavaa. Irish Dry Aged -sarjan pihvit valmistetaan vain parhaasta, valikoidusta Hereford-rodun naudanlihasta. Raakakypsytys korostaa lihan makua ja tekee siitä erityisen mureaa ja mehevää. Muutama minuutti pannulla ja voilá! Meidän testiryhmämme oli myyty. Miespuolinen testaaja äityi kovastikin kehumaan. Kommentoi jopa, että tämmöistä lihaa ei ole koskaan saanut ässästä tai koomarketista. No nii-in, niinhän se hyvinpitkälti voipi olla... ;)


Rib Eye -pihvi, Dauphinois-gratiini ja punaviinikastike 

Valmistusaika 1-1,5 h
Reilu annos kahdelle

Dauphinois-gratiini (ranskalaiset valkosipuliperunat)

▪ 12 keskikokoista kiinteää perunaa
▪ n. 80g Milbona Emmental-raastetta
▪ 0,5 l Milbona punaista maitoa
▪ 1 rkl Milbona voita ▪ 2 valkosipulinkynttä
▪ 1 tl muskottipähkinää 
▪ Deluxe Himalajan vuorisuolaa ja Deluxe Tellicherry mustapippuria myllystä

1. Esilämmitä maito mikrossa viitisen minuuttia tai laita se kattilaan lämpiämään. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla.
2. Kuori ja viipaloi perunat 0,5 cm paksuiksi siivuiksi. Anna perunoiden kiehahtaa maidossa.
3. Voitele uunivuoka ja sivele se parilla murskatulla valkosipulinkynnellä. Jätä kynnet vuokaan.
4. Nostele myös perunat vuokaan ja kaada maitoa niin että ne juuri ja juuri peittyvät. Ripottele juustoraaste päälle.
5. Paista Dauphinois gratiinia 180 asteisessa uunissa tunti.

Punaviinikastike
▪ 2 dl punaviiniä
▪ 2 dl lihalientä (vaikka fondista)
▪ 1 salottisipuli
▪ 1 valkosipulinkynsi
▪ 3 rkl Milbona voita
▪ 1 tl timjamia
▪ 1-3 tl Bake Dreams sokeria
▪ Deluxe Himalajan vuorisuolaa ja Deluxe Tellicherry mustapippuria myllystä

1. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Kuullota voin kanssa kattilassa. Älä ruskista.
2. Kaada kattilaan puolet punaviinistä sekä 2dl lihalientä. Mausta timjamilla ja pippurilla.
3. Keitä lientä kokoon kovalla lämmöllä niin että siitä on enää puolet jäljellä. Siivilöi liemi.
4. Lisää loput punaviinit sekä sokeri liemeen ja keitä kasaan muutama minuutti. Maista ja lisää suolaa ja sokeria jos tarpeen, punaviinikastike tulee olla hieman ”ylimaukasta” tässä vaiheessa, koska siihen tulee vielä voita joka tasoittaa makua.
5. Lisää voi ruokalusikallinen kerrallaan, niin punaviinikastike suurustuu ja saa nätin kiillon.
(jos ei kastike suurustu tarpeeksi, lisää yksi teelusikallinen perunajauhoa vesitippaan sekoitettuna ja suurusta sillä)

Rib Eye -pihvit
400 g Irish Dry Aged Hereford Rib Eye Steak, 2 kpl
Deluxe Himalajan vuorisuolaa ja Deluxe Tellicherry mustapippuria myllystä
paistamiseen Milbona-voita

1. Ota lihat huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista.
2. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla molemmin puolin ja paista kuumalla pannulla voissa ensin 3 minuuttia, käännä pihvit ja paista 1-2 minuuttia riippuen haluamastasi kypsyydestä.

Aterian lisukkeena voit tarjoilla myös parsakaalia, paistettuja kasviksia tai raikasta salaattia.

Käy kurkkaamassa kaikki kampanjaan osallistuvat reseptit ja kommentoi suosikkireseptiäsi. Kommentin jättämällä osallistut Lidlin 100 euron lahjakortin arvontaan. Minun reseptini on siinä heti kärjessä, mutta sitä ei tietenkään ole pakko kommentoida, vaan suosikkiasi ;)
SHARE:

14 kommenttia

  1. Kuulostipa hyvältä, tosin punaviinikastikkeen jättäisin pois kun en ole punkun ystävä! Nälkähän tässä tuli eikä asiaa auta, että tänään on ruuan suhteen jämäpäivä eli kaikki mikä kaapista löytyy. D;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku muu kastike tilalle vaan, esim. hollandaise- tai bearnaisekastike. Nam nam... Hernekeittopäivä täälläkin tänään, plääh ;D

      Poista
  2. Ai että näyttää herkulta! Meille onkin avautumassa keväällä oma lähi Lidl niin pääsen minäkin sitten useammin ostoksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun teille tulee lähi-Lidl! Meiltä on valitettavasti lähimpään melkein 30 kilsaa niin se hieman rajoittaa käymisiä. Voi kun tulisi lähemmäs... :)

      Poista
  3. aijaijaijai...taaaaas mä kuolaan täällä ♥♥♥
    Tuo liha on kyllä ihan pakko testata, kun vaan joskus Lidlissä käydessä muistais!
    .....ja jollen muista, niin sitten joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, sillä lihan paistaminen ja syöminen tapahtui jo viime viikolla...:D Tahtoo lisää! Lidliin siis!

      Poista
  4. Tulikin nälkä! Kaksioon piffille? Tuon punaviini kastikkeen ohjeen minä kopsaan :) Kivvaa keskiviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. No kylläpä kuulostaa ja näyttää hyvältä. Viikonloppuna voisikin kokkailla jotain kunnon lihaa, viime ajat kun on menty aika lailla kasvispainotteisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kunnon liha vaan on välillä niiiiin hyvää =)

      Poista
  6. No jopas...nyt ei olekkaan mitään laukkamakkaraa lautasella :) Ooks mä jotenkin vino kun ekaks alkoi tekee mieli punkkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei o mitään laukkamakkaraa, ei :D Hehee, et oo vino! Täysin normaalia :)

      Poista
  7. Olet koonnut lautasellesi kaikkien aikojen lempiruokani! :D Upeat kuvat, vesi herahtaa kielelle! Jaa, taidankin käydä kaupassa tänään! :D

    VastaaPoista