maanantaina, elokuuta 11, 2014

Uusi arki

Kultaisten kaurapeltojen keskeltä teitä tervehtii erään laiminlyödyn blogin emäntä - moi. Meinasin syyttää hellettä, kun blogi ei ole taas hetkeen päivittynyt. En kuitenkaan tee niin. Eihän se helteen vika ole, jos on itse laiska ja saamaton. Huomaatteko, otin tuosta pois sen tyhmän (viitaten Zen Cafén biisiin, jos joku ei hiffannut) ;) Sitten ajattelin pyytää anteeksi, kun en ole jaksanut postailla tai vastailla kommentteihin, mutta enpä tee sitäkään. Ärsyttävää aloittaa jutut aina samalla laululla: ”anteeksi, kun en ole taas hetkeen sitä ja tätä…” Että se siitä. Ihanaa, kun olette jaksaneet roikkua täällä pahimpien helteidenkin aikana ja tervetuloa erittäin lämpimästi te kaksi uutta lukijaa ;D
 
Arkeen on siis palattu täälläkin. Ihana, uusi, erilainen arki. Ai miten niin erilainen? No siten niin, että ennen lomaani tein radikaalin, mutta pitkään pohtimani ratkaisun: irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani ja rupesin freelanceriksi - yrittäjäksi! Mitäkö sitten yritän? No, periaatteessa samaa kuin ennenkin ;) En ole täällä blogissa koskaan tainnut avautua työkuvioistani tai siitä, mitä teen työkseni, joten kerrottakoon nyt, että olen koulutukseltani graafinen suunnittelija ja tehnyt yli 16 vuoden ”uran” media-/mainostoimistomaailmassa. Äitiysloman jälkeen työ ei kuitenkaan tuntunut enää ihan samalta ja tuli tunne, että työntekijän rooli on nyt nähty. Halu kokeilla omien siipien kantavuutta kasvoi kasvamistaan. Kun työmatkaakin kertyi lähemmäs sata kilsaa per päivä eikä työnantaja lämmennyt etätyölle, päätös oli selvä. Jännittävää, vapauttavaa, ihanaa, hiukan pelottavaakin olla nyt kokonaan omillaan. Päällimmäinen tunne on kuitenkin jotakin sanoinkuvaamatonta. Mahtava fiilis - kyllä mä pärjään! Failure is not an option ;)

Pyöritän nyt siis omaa yhden naisen mainostoimistoani. Muutaman asiakkaan olen saanut, mutta lisääkin huolin mielelläni ja tietysti täällä blogissa käytän tilaisuuden yritykseni markkinointiin ;) Jos etsit suunnittelijaa yrityksesi visuaaliselle ilmeelle, tekijää mainoksille, esitteille, tuotekuvastoille ja nettisivuille, tai kaipaat stailaajaa ja valokuvaajaa tuotteillesi tai jotain muuta tuohon suuntaan, täällä ollaan! Ota rohkeasti yhteyttä niin kerron lisää: voikukkapelto@gmail.com.
SHARE:

40 kommenttia

  1. Jee, onnea yrittäjän tielle. Siinä on puolensa, puoleen ja toiseen, että toimisto on kotinurkissa. Kotikonttorissa siis täälläkin ja yksi mahtava puoli on se, että pääsen hakemaan pojan monena päivänä tooosi ajoissa päiväkodista. (Huonoa tietysti, että pitää välillä myös iltaisin kykkiä koneella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo, puolensa tosiaan tässä on ja kyllähän nää yrittäjän päivät aika kokonaisvaltaisia ovat, ju nou ;) T: nim. yöllä tulee parhaat ideat...

      Poista
  2. Onneks olkoon vaan!! Rohkea päätös, mutta varmasti joustavampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan :) Elämässä pitää välillä tehdä rohkeita päätöksiä ja elää niiden mukaan.

      Poista
  3. Jännää, miten nihkeästi monet työnantajat edelleen suhtautuvat etätöiden tekemiseen. 9-17 -ajattelu kun on nykyisessä työkulttuurin murroksessa auttamattomasti vanhentunutta. Työn tuloksellisuus ja tehokkuus puhukoon puolestaan, tehtiin töitä missä ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa!
    Onnittelut siis "uudelle" uralle ja täällä ainakin odotetaan innolla uusia postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on aika jännä juttu. Aina kun olen etätöitä tehnyt, olen saanut enemmän aikaan kuin toimistolla ;D
      Kiitos paljon <3 Koitetaan olla postausten kanssa vähän ahkerampi jatkossa... ;)

      Poista
  4. Onnittelut ja valtavasti tsemppiä tuoreelle yrittäjälle! Tein itse saman ratkaisun (vaikka mulla sitä työmatkaa oli alle 10 km enkä ole äitiyslomallakaan ollut) syksyllä 2011 enkä kyllä ole hetkeäkään katunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan valtavasti! Ihana kuulla, että sulla ollut myös sama ratkaisu eikä ole kaduttanut! =)

      Poista
  5. Mahtavalta kuulostaa uudet tuulet! Onnea oikein paljon yrittäjälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä aika mahtavalta tuntuukin ja ihan oikealta päätökseltä. Kiitos tuhannesti :)

      Poista
  6. Onnea tulevaan, kuulostaa ihan oikealle päätökselle! :)

    VastaaPoista
  7. Hei mahtavaa! En ole ehkä koskaan kommentoinut blogiisi, mutta nyt oli pakko, sillä arvostan tosi kovin ihmisiä, jotka uskaltavat irrottautua, kun joku asia ei tunnukaan siltä, kuin pitäisi. Tsemppiä uusiin kuvioihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja tosi kiva kun kävit kommentoimassa! Luulen, että meidän irrottautujien jengi tulee olemaan, ja taitaa olla jo, pikkuhiljaa kasvava kansanryhmä :)

      Poista
  8. Huikeeta!! Meinasin onnitella uudesta työstä muttaah.. Uusia tuuliahan nämät kuitenkin ovat monellakin tapaa joten stemppii ja lycka till vaan. :) Oon ylpee susta. Hihii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ tosiaan on hyvin pitkälti samaa kuin ennenkin, mutta kummasti siihen vaan tuli uusi kipinä ja palo, kun omaan pussiinsa pelaa ;) Kiitos aivan hurjasti, ihanainen <3

      Poista
  9. Voi kuinka mahtavaa! Isosti onnea tuoreelle yrittäjälle. Vaikka mä kyllä aina vähän karsastan tuota sanaa "yrittäjä", jotenkin vaan niin lannistava ilmaus. Tekijä olis paljon parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Juu, aina tulee tuosta yrittäjästä semmoinen negatiivinen fiilis, että mitä toikin nyt oikein yrittää... "Yksinyrittäjä", voi luoja.... ;D Voiko jotenkin ankeampaa ollakaan? Tekijä siis parempi =)

      Poista
  10. Onnenpotku "uudelle uralle" ja peukku rohkeudestasi! :)
    Itse sanoin myös itseni irti alkuvuodesta yhdeksän vuoden työsuhteen jälkeen ja vaihdoin uusiin haasteisiin. En voi muuta kuin lämpimästi suositella jokaiselle, joille töihinlähtö tuntuu päivä päivältä raskaammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos potkaisusta! =)
      Hienoa kuulla, että myös siellä on tehty rohkeita valintoja. Hyvä sä! :)

      Poista
  11. Hieno juttu ja onnea - sydämen ääntä on hyvä kuunnella ja tehdä sitten vain rohkeita ratkaisuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Ihanaa, että nyt oli mahdollisuus kuunnella sydämen ääntä ja tehdä niin kuin se sanoo :)

      Poista
  12. Rohkea teko! t. graafisen suunnittelun opintoja aloittava ;)

    VastaaPoista
  13. Kauniita viljapeltomaisemia! Onnea ja tsemppiä uudelle arjelle! :)

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! Hieno ratkaisu!
    -17v yrittäneen vaimo

    VastaaPoista
  15. Onnnnnnnnnea! Hyvä ratkaisu, ihan paras, jos se työ kerran ei enää entisessä muodossaan maistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti, Susanna. Oli hyvä ratkaisu, nyt maistuu taas =)

      Poista
  16. Lycka till! Reipasta menoa! Niin sitä pitää! Sä onnistut takuuvarmasti! Parempaa arkea! Hihat ylös ja purjeet pullolleen! Tsemppiä! Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä! Uskoa! Sillai... :)

    VastaaPoista
  17. Onnea ♥ Ratkaisu kuulostaa hyvälle. Mä toivon sulle kaikkea hyvää !!

    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  18. Onnea ja Hieno juttu - se on suuri askel:) Mutta palkitseva :)
    Terkut ja Halit - nähdäämpä pian!
    T,K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Olen niin iloinen, kun uskaltauduin ottamaan tuon askeleen.
      Joka viikko torstaina ja perjantaina suunnittelen ajelevani teitä katsomaan, mutta sitten jumitan töideni kanssa koneella... :( Ehkä tässä joku päivä nähdään kuitenkin!

      Poista