maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Sytyt näil

Toisenlaisia kukkia tänään pakkasillan ratoksi - sytykeruusuja, olkaa hyvä! 


Ihana kälyni (oi kaunis suomen kieli...) on askarrellut nämä ruusut. Puulämmitteisessä talossa uunien sytykkeeksi toki kelpaavat kaikenlaiset paperit ja pahvit (aivan parhaita ovat maitotölkit!), mutta näitä kehtaa pitää myös esillä :) Ja ovat muuten aivan loistavia sytykkeitä - ja minun loputtomalla "pitäisi tehdä" -listallani...  Ruusuja voisi pikkuhiljaa väkerrellä isomman satsin ja dippailla niitä sitten steariiniin kerralla. Ohjeita sytykeruusujen tekoon löytyy mm. täältä ja täältä - ja googlettamalla sytykeruusu :)


Ehdoton salainen aseeni saunan lämmityksessä on tervas *.
Yksi tikku pesään ja kas, ei tarvitse puhkua ja puhallella, jotta saa liekin leimahtamaan.
Näitä käytän vain "tosipaikan" tullen, ovat sen verran harvinaista herkkua :)


* Tervas on havupuun, etenkin männyn, pihkaista puuainesta, jota käytettiin muun muassa tervanpolttoon. Tervas syntyy elävän havupuun vahingoittuessa ja keloutuessa hitaasti. Tervaista puuainesta syntyy myös ruostesienten aiheuttaman tervasrosotaudin vaivaamiin puihin runsaan pihkavuodon johdosta. Tervanvalmistuksen raaka-ainetta eli pihkaista puuainesta tehtiin aiemmin myös vahingoittamalla (koloamalla) mäntyjä tarkoituksellisesti. Tervas säilyy pitkään pihkaisuutensa ansiosta. Sitä voi käyttää myös sytykkeenä tulta tehdessä.
Tietää Wikipedia.

Lämmintä alkanutta viikkoa! Elkää palelluttako itteenne! :)
SHARE:

8 kommenttia

  1. Tervas <3
    Syttyruusujen tekoa tahtoisin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. aivan mahtavia noi sytyke-ruusut!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ruusuja ja voi miten voivat joskus tulla tarpeeseen! ;)

    VastaaPoista
  4. Sytykeruusut ovat meidänkin (minun) ehdoton suosikki! Helppo tehdä ja toimii!:) Sitähän ei tarvitse kertoa että kun ei enää jaksanut ruusukkeita tehdä, kastettiin suoraan kennoja steariinissa. Se pussi on piilotettu katseilta. :DD Nämä tervakset ovat uus juttu, näitä pitäisi saada kokeiluun jostain.

    Lämpöistä viikkoa myös sinne!:)

    VastaaPoista
  5. Mie tarvisin kans sytykerusuja, mie oon varmaan maailman historian surkein takan sytyttäjä ;)

    VastaaPoista
  6. Jossain näin myös näitä sytykeruusuja ja pistin idean korvan taakse.. Ovat kyllä kauniita ja käteviä! :)

    Lämpöistä viikkoa myös Sinulle!

    P.S. Sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  7. Nuo on tosi kivoja, meillä tytöt olivat tehneet niitä minulle joululahjaksi. :)

    VastaaPoista
  8. Meki saatiin joululahjaksi nuita sytykeruusuja ystävältä, oli kiva lahja :)

    VastaaPoista