Ihana tapaaminen

Meillä kävi tänään ainutlaatuinen vieras. Oikean asemapäällikön tytär. Nainen, jonka lapsuudenkoti asemamme on ollut. Oli niin mahtavaa kuulla, minkälaista täällä oli silloin ennen vanhaan, kun junat kulkivat, oli ihmisiä, elämää, tehtaita ja teollisuutta.

Perhe oli muuttanut asemalle vähän matkan päästä vuonna 1950 - resiinalla! Ensin heillä oli käytössään kamari ja keittiö, mutta perhekoon kasvaessa valtio teki lisää tilaa ja ensin tehtiin huone yläkertaan ja sitten asuintilaa annettiin lipputoimistosta sekä lämpimän makasiinin puolelta ja lopulta vielä siivu asemahallista. Noh, oli lapsiakin seitsemän, joten tila tuli tarpeeseen :)

 

Ihmetellen kuuntelin, kun entinen asukas osoitteli paikkoja pihalla. Tuolla oli omenapuita, tässä pioneja ja istuskelupaikka, tuolla orapihlaja-aidan kulmassa pihasauna... Mitä ihmettä niille oikein tapahtui? Miksi ne eivät voineet jäädä? :( Kaikki vaihtui betonireunuskivillä reunustettuun nurmikenttään, kaupan päälle pari äärimmäisen rumaa hevosrakennusta ja vanhan pihahuussirakennuksen peltiverhoilu. Vanhoista omenapuista ei tietoakaan. En haluasi kenenkään tekosia kritisoida, mutta aina sitä jotenkin toivoo, että olisi arvostettu enemmän sitä mitä on ollut. Toivotaan, että jälkipolvet hyväksyvät meidän tekosemme ja arvostavat mm. istuttamiamme puita ja pioneja.

Sisäpuolen pintamateriaaleista ja sen semmoisista en oikein tajunnut kysellä. Tuli vasta myöhemmin mieleen. Ulkoväri on kuulemma aina ollut keltainen. Olemme miettineet talon maalausta ja väriksi jotain hyvin vaaleaa, mutta täytyisikö tässä nyt kuitenkin pitäytyä perinteissä ja maalata edelleen keltaiseksi ;) Paljon kysyttävää jäi, mutta onneksi sisaruksia on tosiaan monta ja nyt yhteen on muodostettu yhteys. Aseman aikaiset tarinat ja ihmiset ovat meille tervetulleita! Ihana tapaaminen kaiken kaikkiaan <3