tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Voi kesä!

Moi kesä ja lämpö, kiitti kun tulitte takaisin! Enpä tajunnutkaan, että mulla olikin teitä jo iso ikävä. 

Ensin täytyy (taas) esittää pahoittelut hiljaisuudesta täällä blogissa ja kommenttiboksin puolella. Olen vaan ollut niin lomafiiliksissä, että olen avannut tietokoneen vain pakon edessä. Nyt piti välillä tulla kertomaan kuulumiset, jotka ovat pääpiirteittäin tässä: "Täällä ollaan ja kesästä nautitaan" :)

Ensimmäiseen lomaviikkoon on mahtunut kaikenmoista touhua. On käyty shoppailemassa, pyörähtämässä Särkänniemessä sekä ihan isolla kirkolla asti. Jokapäiväisiin "Voitonviihdytyssessioihin" kuuluu pyöräily lehmille, hepoille ja rantaan. Varpaita on huljuteltu viileässä järvivedessä, mutta uimaan ei olla vielä uskallettu. Jotenkin ihan uskomatonta, että viikko sitten oltiin pihalla välikausihaalareissa ja tänään ilman vaatteita :) 

Tätä mysteerikukkaa en muista yhtään viime vuodelta. Luulin aluksi, että se on joku "vaivaistulppaani", joka tekee tulppaanin sijasta ruohosipulin kukintoa muistuttavan kukan. Nuppu aukesi pari päivää sitten ja siihen ilmestyi keltaiset kukat. Mikä sitten lieneekään - tunnistaako joku? 

Pionissa on/oli tänä vuonna huikeat kolme nuppua. "Pääkukka" otti ja kukki jo viikko sitten. Ison kukan muuten tekikin. Kaksi pienempää nuppua aukeilevat nyt. Eihän sille mitään voi, että pioni vaan on puutarhan kuningatar.




Hurmuria toivottiin kuviin - hurmurin saitte :) 



Leppoisia kesäpäiviä teillekin!
SHARE:

26 kommenttia

  1. Iiiiks, vähän teillä ollaan niiiiin lomalla! Kivoja askareita ja kuvia. Munki pioneista osa kukki vähän kuin varkain ja osaa vartoon nyt, ettei ne ihan heti lähtis pois kun ovat tulleet. Pitää ihan pitää itteesä kurissa ettei täytä koko omaa instaa pioneilla.

    Ihan vähän vaan ollaan hurmuria, ei ihan niin vähääkään. Voi eikä! :) Kivaa loman jatkoa teille, ottakeehan lunkisti. Mut meinataan viedä huomenna uimaan mereen, saas nähä kuin mun sit käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, mitenhän sun kävi? Oliko kylmää? =)

      Poista
    2. Huh ei mua sit pakotettu, kahlasin vain!! Muitten mielestä meressä oli lämmintä, mun mielestä ei. :) Hihiii, mut kyl mä aijon vielä jonain päivänä repästä ja mennä uimaan.

      Poista
  2. Ihanaa lomafiilistä hurmurin kera:) Oikein leppoisaa kesän jatkoa, toivottavasti pysyy kelit kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia - sinne myös kivoja ja helteisiä kesäpäiviä. Koittakaa ottaa rennosti pihahommien välissä :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia, mikä tunnelma! :)

    VastaaPoista
  4. Minä aina uskottelen itselleni tykkääväni lähes kelistä kuin kelistä kaikkina vuodenaikoina, mutta pakko myöntää ettei mikään voita kesää ja auringonpaistetta. :) Kauniita kuvia, ihanat kesätunnelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mulla ihan sama homma! Hoen kaikille aina, että meillä Suomessa on tämä rikkaus: neljä vuodenaikaa. Mitä kurjempi keli, sitä kivempi tuo lausahdus on tokaista... ;D Mutta on se vaan myönnettävä, että kiva keli, parempi mieli :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia. Ja kuvat niin täyttä kesää.

    VastaaPoista
  6. Hurmuri on tainnut löytää ilmeestä päätellen yhden parhaista paikoista :D
    Ja makeet arskat!!

    Ei muutan kuin naatinnollista lomailua edelleen, mää "raadan" töissä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmurin arskat ovat kyllä aikas huvittavat... Ensin ei kahteen kuukauteen suostunut niitä edes kokeilemaan ja nyt ei oltaisi ilman ;)
      Voi sua työn raatajaa. Oisko kuitenkin niin, että sä saat huilia töissä ilmastoidussa tilassa...? :)

      Poista
  7. Kivat kesafiilikset teilla siella!
    Nauttikaa lammosta,kun se lopulta sitten saapui!

    VastaaPoista
  8. Ihania tunnelmia, ja hurmuri tosiaan... Olisiko tuo jokin lilja, veikkaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Jaa-a, jotain liljaa mäkin veikkailin, mutta oikea vastaus selviää seuraavasta kommentista :)

      Poista
  9. Voi apua,miten hurmaava hurmuri, ihanin ikinä!
    Nyt onkin sellaiset kelit, että on pakko vaan pitää lomaa, ei pysty mitään tekemään tuolla ulkona:D
    Tuo mysteerikukkasi on pikkulaukka (Allium), sukua siis ruohosipulillekin..
    Ihania kesäpäiviä teille sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän tuo vähän semmoinen hurmuri tuppaa välillä olemaan... ;)
      Jee, kiitti taas tietämyksestä, guru! =) Meinasin kirjoittaa, että kertoisiko Marja minulle tuon mysteerikukan nimen, mutta en sitten kehdannut, kun ajattelin, että mahdatko täällä ehtiä kesäkiireiltäsi visiteeraamaan :)
      Kivoja kesäpäiviä sinne myös!

      Poista
  10. Voih, kunpa näitä helteitä jatkuisi vielä heinäkuun lopusta eteenpäinkin, kun mulla alkaa vasta sitten loma. :) Meillä kasvaa tuota pikkulaukkaa vaaleanpunaisena. Istutin sen sipulit toissa syksynä (muutamalla kymmenellä sentillä ostin Terrasta alesta) puolen hehtaarin metsäämme ja kuvittelin niiden kupsahtavan, mutta nyt ne näköjään kukkivatkin. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että kelit jatkuvat lämpöisinä ja aurinkoisina. Eikös jotain sen suuntaista ole vähän lupailtukin...?
      Kiva kun pikkulaukka innostui teilläkin kukkimaan. Voisin vannoa, että viime vuonna meillä ei tuota ollut. Kaivelin sipulit tuosta penkistä ylös ja istutin uudelleen. Ehkä se innostui siitä kukkimaan :)

      Poista
  11. Pionien nupuissa on vähäisyyttä koettu meidänkin pihalla, pari nuppua paleltui kesäkuun viileissä öissä :(. Mutta onneksi nyt on lämmintä riittänyt ja jäljelle jääneet pionin pallurat alkavat avautumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat pionin pallurat. Eilen huomasin, että herukoita tulee myös todell vähän. Olisiko nekin paleltuneet raukat...? No, eipä tarvi poimia, heh ;D

      Poista
  12. Voi että, mitä kesätunnelmia, tässähän on kaikki oikeat lomapäivien palaset: luontoa ja huvitusta, aurinkoa ja vähän elukoitakin! Ja eihän tuota hurmuria voi kukaan vastustaa. Ihana tuokin kuva, jossa pieni mies katselee isoa vuoristorataa. Ei tainnut ihan vielä mitta riittää tuohon härveliin? :) (Täällä riittäisi, mutta uskallus ei.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan mitta riittänyt... :) Mutta arvaapa mitä, tuon härvelin seuraaminen taisi olla Särkänniemen kohokohta. Oli niin hauskaa seurata, milloin vaunu tulee kohdalle hirveää kyytiä ja sitten huudettiin: "wiiiiiiiiii" :D

      Poista
    2. Voi toista, joskus ne parhaat jutut on niitä pienimpiä ja yksinkertaisimpia! ♥ Mulla on muuten arvonta päällä vielä pari päivää, jos tekee mieli osallistua. :)

      Poista