sunnuntaina, tammikuuta 26, 2014

Yläkerran remppaa

Asemapäällikkö aloitti loppiaisena yläkerran tulevan vieraskammarin/ex-työhuoneen remontin. Tahti on verkkainen, juhannukseksi kuulemma valmistuu. Kysyin, että ihanko tämän vuoden juhannuksesta on kyse? Kyllä! ;) Huoneen valmistuminenhan ei hetkauta meillä kenenkään elämää, sillä huone on ollut käyttämätön ja vieraat saavat nukkua edelleen "vaatehuoneessani" eli yläkerran hallin perukoilla. Ja kun eivät paremmasta tiedä, pärjäävät siellä varmasti hyvin ;) 





Lähtökohta oli tämä: hennon vaaleansinistä tapettia ja parkettia imitoivaa muovimattoa ysäriltä tai 2000-luvun alusta. "Parketti-muovimatto" kupruili aika epämääräisesti ja syykin selvisi, kun se rullattiin pois. Pullollinen kokista tai muuta tahmeaa nestettä oli kaatunut joskus lattialle ja siihen oli kasvanut vähän kasvustoa… :/ Sitten seuraava kerros.

Muovimattoa, yllätys! Tämän vaalean muovimaton sijoittaisin 80-luvun alkupuolelle. Kasarimaton alta löytyi muovimatto kuuskytluvulta. Siinä vaiheessa, kun 80-luvun mattoa on liimattu kiinni kuuskytluvun mattoon, astuu kuvioihin (konkreettisesti) pienijalkainen Pomarfin-tyyppi ;) Ainakin asemapäällikön siron nelivitosen rinnalla pienijalkainen. Näitä jalanjälkiä oli liimassa/tasoitteessa pitkin poikin 60-luvun maton päällä. Mysteeri selvitetty. Aika laimeeta, vai? =)





Liimaa ei oltu 60-luvulla säästelty ja muovimatto oli liimattu sen alla olevaan kovalevyyn ihan huolella, mutta lähti kuitenkin irti ihan pyytämällä, niin kuin kovalevytkin, jotka olivat tällä kertaa naurettavan pienellä naulamäärällä kiinni. Kovalevyjen alta paljastui priima lautalattia. Seinistä irtosi taas parin peräkärryllisen verran lastulevyä ja vanhat villat poistettiin. Villojen alta paljastui ennen 80-luvun remppaa laitettuja tapettikerroksia. Viimeisin harmaa kuviotapetti on kaunis, mutta niinkuin olohuoneenkin vanha tapetti, on tämäkin niin huonossa kunnossa ettei siitä paljon ole iloa. Puulattia sen sijaan on hyvässä kunnossa ja saa uuden maalin pintaan sitten jossain vaiheessa. Ulkoseinät eristetään, mutta muuten seinien suhteen ei ole vielä mitään ideaa. Onhan tässä vielä hetki aikaa miettiä, jos vasta juhannukseksi tarvii olla valmista… ;) Osviittaa edellisistä remonttiajankohdista antoivat seinistä löytyneet VR:n tiedoitteet vuodelta 1964, Apu-lehti vm -82, ja vuoden 1983 Anna ;)



Tämmöistä tällä kertaa. Palataanpa tänne yläkertaan sitten juhannuksena... ;D
Ensi kerralla sitten jotain esteettisempää :)
SHARE:

27 kommenttia

  1. Tästä tulee varmasti hieno! Olen aina tykännyt tuommoisista molemmilta puolin viistoista katoista. Meidän pääty on niin leveä, että "mummon kammari" oli tehty sen keskelle ja vinot tilat ovat huoneen ulkopuolella. Toivottavasti käyt kamerasi kanssa silloin tällöin siippaasi häiritsemässä. Emme me jaksa aivan juhannukseen asti seuraavaa postausta odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monestihan nuo viistot tilat on laitettu komeroiksi tms. Tuo on ihan hauska, kun on jätetty noin. Huone on myös yllättävän iso. Sitä ei hahmota kuvista.
      Ehkä mä käyn välillä häiriköimässä työmiestä ja laitan tilannetietoja. Juhannukseen on vähän aikaa... ;)

      Poista
  2. Mikä aikataulu :D No se on hyvä, ettei tehdä hampaat irvessä :D

    Melkoinen kuoriminen vaan tuossa on ollut.
    Ihan hullulta tuntuu, että on laitettu vaan päälle ja päälle ja päälle ja…

    Tuleeko tälle huoneelle muuten joku nimi? Onko teillä ollut tapana?
    Ehdotan Pienijalkaisen työmiehen kamaria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... nähtäväksi jää, oliko tuo juhannus työmiehen outoa huumoria vai totta ;D Hommaa tuolla on kuitenkin yllättävän paljon, sillä käytännössä huone menee lattiasta kattoon uusiksi. Nooh, hiljaa hyvä tulee ;)
      Tämän huoneen kohdalla lastulevyn kuoriminen taisi jo käymään työstä. Olisi niin paljon helpompaa aloittaa vaan tekemään eikä kuoria ensin montaa kerrosta roinaa pois. Mutta kai se vähän "kuuluu asiaan"... ;D
      Joo! Hyvä idea! Laitetaan nimeksi Pienijalkaisen työmiehen kamari. Tuttavallisesti Pomarfin-huone ;)

      Poista
  3. Täytynee varmaan sitten loppukesästä tulla kyläilemään :D
    Mutta toki....kuvia matkanvarrelta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Pitäiskö laittaa seinään Juhannusruusua niin sulle tulis kotoisa olo? ;) Se kyllä sopisi hyvin tuonne kammariin... hmm, mietitään.

      Ehkä mä palaan tuonne kuitenkin vielä ennen juhannusta :)

      Poista
    2. Tiedäks, mulla kävi se vaalea juhannusruusu mielessä kun katselin noita kuvia :D
      Oliskohan se tuonne tarkoitettu...

      Poista
    3. Kyllä mäkin sen harmaan juhannusruusun tuolla näkisin. Ja sopis teemaan, jos juhannukseksi valmistuu ;) Mut kyl sinne pari muutakin tapettii kävis... vaikiaa!

      Poista
  4. Hyvä siitä tulee, oikein hyvä :)

    VastaaPoista
  5. Voin kuvitella jo mielessäni, miten hienon tuosta loihdit/te :) !!

    VastaaPoista
  6. Tuleekin hulppea vierashuone! :)

    Mitä laitatte eristeeksi villojen tilalle?
    Ja upea lattia löytyi sieltä alta.Mulla on kans tässä huushollissa laminaatti ja sen alla kaksi kerrosta muovimattoa( beige ja vihreä),sitten lastulevy mutta sen alle en ole päässyt katsomaan.Nurkat on pakkasilla sen verran kylmät että kesällä ajattelin teetättää jonninlaisen tiivistysremontin lattian alle.JOS sieltä löytyisikin lautalattia jota voisi vaan reunoilta availla ja laittaa takaisin!! Edellinen omistaja kyllä epäili ettei siellä ole lautalattiiaa,parempaa tietoa ei hänelläkään ollut.Olen vain pähkäillyt että miksi ihmeessä lautalattia olisi purettu silloin aikoinaan pois...hirvee työ jos siihen ei mitään varsinaista syytä ole ollut.
    Kattoon on myös laitettu tyhmät pahvipaneelit ja alla näkyy olevan alkuperäinen laipio...
    Mutta nämä on näitä,osimoilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos siitä tulee liian hulppea vierashuone, isäntäväki voi itse muuttaa sinne ;D

      Eristeenä meillä on käytetty SPU:n Anselmia http://www.spu.fi/tuotteet/tuote/spu-anselmi/
      Eihän se mikään varsinainen perinnemestarin valinta ole, mutta ominaisuuksiltaan erittäin toimiva ja hyväksi todettu. Minä kun en tuota eristyshommaa tee (enkä maksakaan, kun ei ole varaa ;D), en viitsi oikein muutakaan ehdottaa, sillä jos työmies on sitä mieltä, että se on hyvä niin se on hyvä ;)

      Verrattuna edellistalveen, jolloin meillä oli alakerran seinissä villat ja lastulevyt, ero on todella huomattava. Näillä pakkasilla on vaan yksinkertaisesti ollut todella paljon lämpimämpi sisällä. Toki siihen vaikuttaa vähän sekin, että tänä syksynä laitettiin ikkunoihin liimapaperit vetoa ehkäisemään ja pellettitakka käy pakkasella käytännössä kaiken aikaa. Mutta nytkin kun istun tässä ikkunan edessä sohvalla, ei vedä eikä palele. Viime vuonna tässä samassa paikassa ei voinut olla ilman täkkiä!

      Öö, miksei siellä olisi sitä lautalattiaa? Minäkään en näe syytä, että miks hitossa se olisi sieltä syyttä pois otettu. Kyl mä luulen, että se sieltä lastulevyn alta löytyy. Pakko löytyä! Pidetään peukkuja! Osimoilleen... =D

      Poista
  7. Tämähän on jännittävää, kuin arkeologisilla kaivauksilla tai murhamysteerin jäljillä. Ja hieno huone, Porin Matti ja kaikki! Tuonne mahtuisi suurperhe asumaan. Tai olisi mahtunut ennen vanhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä mainioita nuo pienet arkeologiset löydökset. Kunhan ei tule mitään luita ja pääkalloja vastaan... ;D
      Huoneeseen olisi todellakin ennen vanhaan mahtunut koko perhe asumaan. Niin se maailma muuttuu ;)

      Poista
  8. Mahtavaa, että lautalattia löytyi - ja on vielä priimaa! Huoneesta tulee hulppea, kyllä sinne kelpaa vieraat majoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, siitä tulee kyllä niin luxus vieraskammari ;) Meillä on jo ennestään mielestäni vierassängyksi aika hulppea 180 senttiä leveä sänky, jonka asemapäällikön isä lahjoitti muuttaessaan Espanjaan ja nyt kun se vihdoin pääsee arvoiseensa ympäristöön, on kyllä kiva. Tässähän voi kohta alkaa pitämään jotain B&B:tä... ;D

      Poista
  9. Ihanaa katsoa, kun muovimatot lähtee - tervemenoa vaan! Jotenkin en vaan käsitä, miten hyvän lautalattian päälle on joskus tuollaisia muovihirvityksiä laitettu. Huoneesta tulee varmasti todella kaunis ja valoisa viistoine kattoineen. Kyllä kelpaa juhannusvieraiden siellä sitten yöpyä;) Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa vaan muovimatot. Ei tule ikävä ;) Mutta joo, ei sitä kyllä mitenkään ymmärrä, miksi ne muovimatot ovat olleet niin kova juttu?!
      Juhannusta ja vieraita odotellessa... :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  10. Haaaaaa, aika makeeta aikamatkailua aina tämmöset.. Pidähän meidät tilanteentasalla, ettei tartte miettiä juhannukseen saakka. :) Ei haittaa, vaikka remppa sinne asti kestäis, mut elä pidä ajatustasolla hulluja jännityksesä. Oi ja voi. Heheh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ja voi ;) Ehkä mä hipsin tuonne kuvailemaan aina silloin tällöin ja dokumentoin samalla teillekin. We´ll see... :)

      Poista
    2. Mieti sit kuitenki et haluuks paljastaa juhannusvieraille mihin pääsevät majoittuun vai.. :) Sit kyl me uteliaat jäätäs, mut ei meist kyl nii välikskään. Heh.

      Poista
  11. Vähän samaa sarjaa kuin meidän remonttiaikataulut siis! :) Tai tavoitteena toki on saada valmista aina vähän nopeammin, mutta esim. viime vuonna kevät ulkotöineen yllätti kesken lintuhuoneen tapettien repimisen, joten osin revityt tapetit saivat sitten odotella seinillä sen puoli vuotta. Onneksi huoneen asukas ei ole niin tarkka tuosta interiööristä, kunhan on omat orret, lelut ja sapuskat paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, on ihan kiva, että mulle annettiin ns. "realistinen" aikataulu. Plussaa on, jos se vaikkapa alittuukin - ja tietenkin toivon salaa, että huone valmistuu aiemmin ;p

      Poista
  12. Meidän seinistä ja lattioista on toistaiseksi löytynyt sosiaalidemokraattisia paperiarkistoja. Mietittiin, että pitääkö sitä nyt vaihtaa puoluekantaakin tönön mukana... Mutta iloa niistä kyllä on, hommien ajastaminen on aika kivaa. Tuli juuri mieleeni, että voisi olla kiva tehdä jonkinmoinen aikajana kaikesta talosta löytyvästä, joo!

    Kivoja tapettikerroksia, tuo harmaa on hyvin saman kaltaista kun itsekin kaivelin esiin. Ja Juhannusruusulle peukkuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löydökset ovat aina hauskoja. Mekin laitoimme remonttia tehdessämme jälkipolville löydettävää yhden seinän sisään. Voivat sitten ihmetellä, että kuka hullu... ;D))
      Juhannusruusu = vahva ehdokas :)

      Poista