lauantaina, syyskuuta 28, 2013

Paras aika vuodesta

Vaikka puutarhailun myötä kevät on noussut melkein rinnalle, on syksy silti vielä suosikkivuodenaikani. En tiedä, mikä siinä on, mutta jotenkin vaan pidän syksyn raikkaudesta, tunnelmasta, väreistä, tuoksuista - kaikesta.

Pitkästä aikaa ehdin valoisan aikaan kävelylenkille lähitienoolle. Koivut pudottelevat lehtiään ja kohta meillekin avautuu taas pilkahdus järvimaisemaa, jonka tiheä koivikko peittää kesällä. Järvellä oli varmaan sata hanhea. Harmi, kun ei tullut pidempää putkea mukaan, jotta niistä olisi saanut jotain kuvaa.

Puutarhasta keräsin sadon rippeitä talteen; munakoisoja, suklaakirsikkatomaatteja ja viimeiset avomaan kurkut. Huomiselle olisi vähän syystöitä hoidettavana… 

Lauantain kunniaksi pyöräytin pari kappaletta tätä maailman helpointa maalaisleipää. On se vaan hyvää - suosittelen kokeilemaan! 

Muistatteko keväältä ne meidän kaksi koivua? Toisessa lehdet täydessä terässä, kun toinen vasta availi hiirenkorviaan. Nyt se toinen on edelleen täydessä lehdessä, kun siltä kituliaalta kaverilta on kellastuneet lehdet tippuneet melkein kokonaan. Hassua. 


Kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Palaan niihin illalla paremmalla ajalla, sillä nyt täytyy suoriutua ja rientää erään nuoren miehen kolmevuotissynttäreille. Hip hei, aurinkoista päivänjatkoa!

P.S. Huvittaa itseänikin, kun vasta pari postausta takaperin valittelin, etten ehdi ollenkaan postailemaan ja nyt sitten täällä hillutaan harva se päivä… sori ;D
SHARE:

9 kommenttia

  1. Mikä sori ?? :D
    Noi koivuthan on ihan kuin mun ja naapurin viime kesän! Nyt ne oli molemmat täydessä lehdessä. Kaveri vissiin otti jonkun kasvuspurtin ja hörppäs toiselta vedet...?
    Tänään oli kiva aurinkoinen päivä pistää Lillassakin tuulemaan, lisäpontta antoi se, että risulavoille sai tänä vuonna viedä muutakin kuin risuja. Sai meinaan perennat kyytiä, ei paljon tainnut jäädä enää talventörröttäjiä :D
    Kompostiin silputtavaa kyllä riittää tulevillekin päiville!

    VastaaPoista
  2. Ihanat syyskuvat! Täällä hanska pystyssä toinen syysfani, ehdottoman vankkumaton syksyihminen :)

    Voi, munakoisoista tuli heti mielleyhtymä mousskaan. Ja heti tuli nälkä. ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat syksytunnelmat, kyllä kelpaa :) minulle syksy ei ole se mieluisin vuodenaika, mmutta olen opetellut nauttimaan siitä omalla tavallani, kevättä odotellessa :)

    VastaaPoista
  4. Taitaa toisella koivulla olla jotain ongelmaa - juurissa tod.näk. Meillä edellisessä kodissa juurikin yksi koivu käyttäytyi näin ja sai lopulta kaatotuomion kun oli juuret jotenkin tukehtuneet siirtomaasta.

    Me myös nautitaan syksystä - vaikka toisaalta jokainen vuodenaika on aina toisen jälkeen ihana(!) On rikkaus nämä neljä vuodenaikaa!!! :D Jokimaisema avautuu myös meille kauniina nyt syksyllä kun tiheät puut pudottavat lehtensä. Jee! Ja meillä myös viihtyvät linnut - satapäin kurkia tuossa joella. Joka päivä saa ihailla UPEITA kurkiauroja liitelevän talomme yltä. On se huikean hienoa katseltavaa!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa mikä kommentti syksystä :) Minä myös nautin ja imen itseeni ihanaa värien kirjoa, kuulaita aamuja ja raikkautta :) Ylin ottamasi kuva, ihan täydellinen värinä meidän oman tulevan kodin ulkoverhouksesta. Päävärinä metsänvihreänharmaa ja terassiovi on tuo keltainen sävy. Noihin yhdistettynä vielä valtin Lumi sävy. :)

    VastaaPoista
  6. Syksy on myös minun suosikkini - tai no, heti kesän jälkeen - mutta kuitenkin. Pidän kuulaudesta, kirpeydestä ja kirkkaudesta. Sade voisi pysyä vähän loitommalla... Ja mikä sen kruunaakaan paremmin kuin tuollainen ihana, maistuva lämpimäinen.

    VastaaPoista
  7. Moi! Wau, syysihmisiä on siis ihan oikeesti olemassa. Itse olen ehdoton kevät. Se on jopa parempi kuin kesä. Mutta kieltämättä syksyllä on aivan mahtava laittaa ekat tulet leivinuuniin, tehdä ekat lämmittävät keitot. :) jne.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  8. Syksy on siinä mielessä kivaa aikaa, kun saa vain olla ja ihastella punertuvia lehtiä. Ei ole enää niin paljoa touhua puutarhassa :) Olisko koivut eri lajikkeita, toinen rauduskoivu ja toinen hieskoivu ? Tuli vain mieleen, että kasvaisko ne vähän eri tahtiin ?
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  9. Mahtava syksyn palo! Minullakin syksy on noussut talven rinnalle, jossain taustalla sitten kevät ja kesä... Syksyssä on paljon ihanaa, mutta erityisesti tuo kuvaamasikin väriterapia, wau!

    Ihana leipä, oikein tekisi mieli tuoksutella :)

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista