keskiviikkona, tammikuuta 29, 2014

Kukkalähetin tuomisia

Asemapäällikkö poikkesi viime viikolla messumatkalla Düsseldorfissa. Tuomisenaan oli ne perinteiset: kukkia ja luonnonharjoja torilta. Herra itse valikoi kukat. Mukana oli muutama hyasintti, valkoisia helmililjoja, narsisseja, muurikelloja, yksi pieni ruukku lumikelloja, valkoisia kirjopikarililjoja ja talventähtiä. Osa noista piti ihan googlettaa, kun ovat niin alkutekijöissään eikä mulla ollut hajuakaan, mitä mahtavat olla. Onneksi oli nimikyltit mukana ;)

Tällä kertaa herra käytti kukkien suhteen ihan omaa päätäntävaltaansa. En määrännyt tuotavaksi mitään tiettyä. Perunanarsissit ja krookukset puuttuivat lastista, joten ehkä neuvon ensi kerralla, että niitäkin voi katsella sillä silmällä. Mutta onhan se nyt hyvin kaiken kaikkiaan, kun mies raahaa matkalaukussaan kaikenmaailman sipulikukkia pitkin Eurooppaa ;) Killepitschin lisäksi...




Aloitin vanhojen messinkisten verhotankojen metsästysoperaation. Ihka ensimmäinen odottaisi nyt noutoa Matkahuollossa. Toivottavasti ehdin sen huomenna hakemaan. Huom. minulle saa tarjota vanhoja messinkiverhotankoja kiinnikkeineen, nuppeineen, renkaineen ja nippeleineen (ja mitä näitä nyt onkaan...), jos jollakulla sattuu vaikka semmoisia pyörimään nurkissa ylimääräisenä - tai on edes tietoa, mistä niitä voisi saada. Kiitos :)
SHARE:

tiistaina, tammikuuta 28, 2014

Mikä kippo?

Mun täytyy myöntää yksi juttu. Olen sen varmaan joskus aiemminkin kertonut. Olen ihan tosi huono kaikenlaisissa kippo ja kuppi -asioissa! En ole esim. ikinä kerännyt mitään astiasarjaa. Muistan kun lukiossa luokkatoverit keräsivät Teemaa (sen ajan hitti) ja mietin silloin, että eipä voisi vähempää kiinnostaa. Ja ei kai oikein kiinnosta vieläkään - muut kuin kirppari- ja perintöastiat ;) Joskus tosin olisi ihan kiva, jos olisi joku yhtenäinen astiasarja isommallekin porukalle. Mut kun ei ole - ja hyvin on pärjätty ;D

No joo, koska kippo&kuppi -tietämykseni on varsin olematon, kysynkin teiltä ihanat lukijani, tietäisikö joku mikä on tämän Arabian kipon nimi ja käyttötarkoitus? Sain tämän äidiltäni, joka oli saanut sen ystävältään, joka oli ostanut sen kirpparilta. Ei kuulemma maksanut paljon ;) Vai onko tämmöisen Arabian kukkakuvion nimen jäljitys ihan mahdoton homma? Erilaisia kukkeleita vissiin Arabian tuotannossa piisaa...?



Pohjassa piippuleima, joka sijoittuu tämän dokumentin mukaan aikavälille 1932-49 ja "kaiverrus" F.Q.
Tietääkö joku?
SHARE:

maanantaina, tammikuuta 27, 2014

Keltaista & oranssia

Eilisen epäesteettisen pläjäyksen vastapainoksi silmänruokaa vailla funktiota ;) Olkaatten hyvät.








Sen sanon vielä, että pellettitakasta alias Rouva Ravellista on viime viikkoina ollut käsittämätön ilo ja hyöty. Se on ohjelmoitu käynnistymään itsekseen, kun lämpötila lattianrajassa tippuu 21 asteeseen. Käytännössä näillä pakkasilla se siis pöhisee pitkin päivää ja yötä. Muusta ei tarvitse huolehtia kuin papanan tankkauksesta koneeseen (aamulla ja illalla). Viime talveen jos vertaa, meidän torppa on niiiin paljon lämpimämpi. Syinä olo- ja ruokahuoneen seinien eristys ja ikkunoiden paperointi. Ensi kesänä jonkun täytyisi käydä vielä läpi vesiputkien reitti eri vesipisteille. Nyt on nimittäin tilanne, että -20 asteessa kylpyhuoneen putket ovat jäässä. Siksipä tälläkin hetkellä kylpyhuoneen hanoista kuuluu: tip tip tip tip...

Iloista viikkoa!
SHARE:

sunnuntaina, tammikuuta 26, 2014

Yläkerran remppaa

Asemapäällikkö aloitti loppiaisena yläkerran tulevan vieraskammarin/ex-työhuoneen remontin. Tahti on verkkainen, juhannukseksi kuulemma valmistuu. Kysyin, että ihanko tämän vuoden juhannuksesta on kyse? Kyllä! ;) Huoneen valmistuminenhan ei hetkauta meillä kenenkään elämää, sillä huone on ollut käyttämätön ja vieraat saavat nukkua edelleen "vaatehuoneessani" eli yläkerran hallin perukoilla. Ja kun eivät paremmasta tiedä, pärjäävät siellä varmasti hyvin ;) 





Lähtökohta oli tämä: hennon vaaleansinistä tapettia ja parkettia imitoivaa muovimattoa ysäriltä tai 2000-luvun alusta. "Parketti-muovimatto" kupruili aika epämääräisesti ja syykin selvisi, kun se rullattiin pois. Pullollinen kokista tai muuta tahmeaa nestettä oli kaatunut joskus lattialle ja siihen oli kasvanut vähän kasvustoa… :/ Sitten seuraava kerros.

Muovimattoa, yllätys! Tämän vaalean muovimaton sijoittaisin 80-luvun alkupuolelle. Kasarimaton alta löytyi muovimatto kuuskytluvulta. Siinä vaiheessa, kun 80-luvun mattoa on liimattu kiinni kuuskytluvun mattoon, astuu kuvioihin (konkreettisesti) pienijalkainen Pomarfin-tyyppi ;) Ainakin asemapäällikön siron nelivitosen rinnalla pienijalkainen. Näitä jalanjälkiä oli liimassa/tasoitteessa pitkin poikin 60-luvun maton päällä. Mysteeri selvitetty. Aika laimeeta, vai? =)





Liimaa ei oltu 60-luvulla säästelty ja muovimatto oli liimattu sen alla olevaan kovalevyyn ihan huolella, mutta lähti kuitenkin irti ihan pyytämällä, niin kuin kovalevytkin, jotka olivat tällä kertaa naurettavan pienellä naulamäärällä kiinni. Kovalevyjen alta paljastui priima lautalattia. Seinistä irtosi taas parin peräkärryllisen verran lastulevyä ja vanhat villat poistettiin. Villojen alta paljastui ennen 80-luvun remppaa laitettuja tapettikerroksia. Viimeisin harmaa kuviotapetti on kaunis, mutta niinkuin olohuoneenkin vanha tapetti, on tämäkin niin huonossa kunnossa ettei siitä paljon ole iloa. Puulattia sen sijaan on hyvässä kunnossa ja saa uuden maalin pintaan sitten jossain vaiheessa. Ulkoseinät eristetään, mutta muuten seinien suhteen ei ole vielä mitään ideaa. Onhan tässä vielä hetki aikaa miettiä, jos vasta juhannukseksi tarvii olla valmista… ;) Osviittaa edellisistä remonttiajankohdista antoivat seinistä löytyneet VR:n tiedoitteet vuodelta 1964, Apu-lehti vm -82, ja vuoden 1983 Anna ;)



Tämmöistä tällä kertaa. Palataanpa tänne yläkertaan sitten juhannuksena... ;D
Ensi kerralla sitten jotain esteettisempää :)
SHARE:

perjantaina, tammikuuta 17, 2014

Valoja ja varjoja

Meillä on sairasteltu nyt reilu viikon verran. Vatsataudilla lähdettiin liikenteeseen, seuravaksi vuorossa oli kuumetta, kunnon räkis ja yskä, pienellä korvatulehdus ja itselläni keuhkoputkentulehdus. Olemme pienen kanssa kuin kaksi astmaatikkoa rohisevine hengityksinemme. Olisikohan tässä talven kaikki taudit kaikki kerralla? Toivotaan.






Puhe on aikamoista raakkumista. Muutenkin olen nyt jotenkin sanaton. Sen sanon vaan, että mieletön aurinko, mieletön kuu, upea luonto! Kaikista olen nauttinut ikkunan takaa. Siitä en tosin nauttinut, kun yhtenä yönä kuun paisteessa katselin jäniksen loikkivan Ihmepuutarhani puskasta toiseen. Ärsytti, mutta ei tullut mieleen kirmata ulos -20 asteen pakkaseen pupun perään. Tai no, tuli mieleen... ;)

Kauhean monta ihanaa kommenttiakin odottaisi tuolla edellisessä postauksessa viestiäni. Nyt olen liian väsynyt vastailemaan. Koitetaanpa huomenna. Pomarfin-mysteerin paljastusta odottavat - maltattehan vielä hetken, jooko? :)
SHARE:

torstaina, tammikuuta 09, 2014

Täsä mä olen...

Mua on ihan hirveästi ärsyttänyt tämä tilanne. Tuorein postaukseni on viime vuoden puolelta! Monta päivää on pitänyt tehdä asialle jotain. Arvatkaa oonko ehtinyt. Juu en...

Lusmuiluni aikana blogikin täytti vuosia. Loppiaisena tuli täyteen kolme vuotta. Wuhuu! Vuosina jotenkin niin onneton numero, mutta kun kelailee, mitä kaikkea kolmessa vuodessa on tapahtunut, on se kai loppuviimeksi pitkäkin aika. Tai no, pitkä ja pitkä, miten sen nyt ottaa ;) Juhlapäiväni kunniaksi tarkoitus oli ottaa kuvia kämpästä ja raapustella tänne jotain kivaa (tai edes julkaisukelpoista). Toisin siis kävi. Katsokaas, ennen kuin kämpästä voi ottaa kuvia, pitää tietenkin siivota pommin jäljet, raivata lelut ja leekot. No, sitten täytyy viihdyttää ja ruokkia lasta, korjailla joulujuttuja veke ja taas vähän viihdyttää lasta. Jos siinä sivussa äityy siirtelemään hieman mööpeleitä ja hairahtuu tekemään "muita juttuja", ei se kauheasti asioita nopeuta. Sitten kun vielä väkästelee iltapuhteeksi ruokaa meille aikuisille, laittaa lapsen nukkumaan ja syö itse, sitä onkin jo niin heipat ettei jaksa muuta kuin tuijottaa boksista puolitoista jaksoa "suomensukuisia 30 päivässä" ja mennä nukkumaan... ;D




SEURAAVASSA JAKSOSSA:
paljastetaan salaperäisen pomarfin-jalanjäljen mysteeri.
Pysykäähän kuulolla :)
SHARE:

tiistaina, joulukuuta 31, 2013

Vuosi taitaa olla kätelty kuntoon?

En ole niitä vielä tähän mennessä harrastanut, enkä tiedä tulenko koskaan harrastamaankaan - vuosikollaaseja. Kiva on katsella muiden omia, mutta omien tekemiseen ei viitseliäisyys vaan riitä. Muista syistä olen käynyt viime päivinä läpi valokuvia vuodelta 2013 ja jotenkin mulle tuli sellainen tunne, että kuvat kultaavat muistot… Tiedättekö, kämppä näyttää nätiltä (jopa persikkaseinillä!?) ja lapsi vaan olla möllöttää ja hymyilee ;D

Tämä mennyt vuosi on ollut aivan erilainen kuin mikään aiempi vuosi elämässäni. No ehkä yksi Voitto vähän muuttaa asioita ;) Tämä vuosi on ollut jotenkin myös erityisen silmiä avaava. Katsotaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Jossain törmäsin tähän ja omin sen motokseni: "Today I will be happier than a bird with a french fry." Olkaa tekin <3





Viettäkää hyvä vuodenvaihde ja olkaa onnellisia. Asemapäällikkö lähettää kaikille tutuille terkkuja; kiitos ja anteeksi :D Lupaa kuulemma olla ensi vuonna parempi ja reippaampi työmies. Tänä vuonna ei ole enää mitään tehtävissä. Minä en lupaa mitään. Sanon vain, että kiitos. Ensi vuonna sitten taas… :)

Nyt se alkoi - naapurien välinen rakettisota. Menen ihailemaan :)
SHARE:

sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

Voi luonto...

Ootpas nyt vähän sekaisin. Vai mitä sanotte? Orvokkeja kukkapenkissä joulukuun lopussa! Nippu salaattia omalta kasvimaalta. Ripaus timjamia ja hieman tulikellukoita maljakkoon... ;)



Jäät ovat sulaneet järveltä ja jonkun huvipursi karkaa ihan just väljemmille vesille ;)

Ja jonkun ehkä uppoaa...

Ärsyttää nuo ihmisten rantaan unohtamat veneet. Mielelläni ottaisin käyttöön jonkun hyljätyn yksilön ensi kesän onkireissuille. Omaakaan viittis ostaa muutaman ahvenen takia... 

Eipä mulla muuta :) Leppoisia loppuvuoden päiviä <3
SHARE:

perjantaina, joulukuuta 27, 2013

Joulun tunnelmat

Kiinnostaako ketään enää joulu? Aika vähän vissiin? Sama täällä, mutta palataan siihen sen verran, että kerron, että meillä joulu vieteltiin rennosti kotosalla lähinnä syöden ja lepäillen. Ei ulkoilua tai aktiviteetteja, vain laiskottelua ja herkuttelua :) Äitini tuoma kinkku oli ihan yliveto, muista herkuista puhumattakaan. 




Joulupukki toi pikkutontulle paljon kehittäviä leluja ja olohuoneen lattiamme onkin ollut joulun jälkeen yhtä duplomerta (jos se ei vielä ennen ollut…). Minäkin olin ollut ilmeisen kilttinä, sillä pukki toi mm. kameraan salaman. Nyt pystyy ottamaan hämärässäkin valoisia kuvia. Ihanaa - ei väliä onko yö vai päivä ;) Äitini kommentoi, että eikös se ole ihmisten huijaamista. No ei kai sillä teille niin väliä ole, mihin kellonaikaan jokin kuva on otettu? Vai onko? :) Tähän saakka ottamani kuvat on siis kuvattu ilman salamaa päivänvalolla Canon EOS 500D:llä. Jatkossa mukana on tarpeen vaatiessa Canon Speedlite 430EX II. Mäti- ja tuikkukuvat on kuvattu salamalla ja muut kuvat aikana ennen salamaa. Tiedossa on pientä reeniä. Jospa nyt salaman myötä saisi syyn lueskella kamerankin lukematta jäänyttä käyttöohjetta...

Mukavaa joulun jälkeistä eloa kaikille - ja hyvää synttäriä mun äipälle <3
SHARE: