Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Rosso
Paljon on vettä virrannut Kymijoessa noista ajoista ja mitään sen kummempia odotuksia tai ennakkoluuloja ei vanhaa kunnon Rossoa kohtaan ollut, joka itse asiassa täyttää tänä vuonna huikeat 40 vuotta. Ilomielin otinkin vastaan kutsun mennä nauttimaan parin ystäväni kanssa iltaa Hämeenlinnan Rossoon. Kyseessä oli roomalainen ilta, joka sopii nautittavaksi ystävien tai vaikkapa työkavereiden kanssa niin arkena kuin juhlana. Rosson La Serata Romana -illallinen on valmiiksi mietitty menupaketti, johon kuuluu alkupalaksi ihania antipasteja, pääruuaksi mielin määrin roomalaisia pizzoja sekä jälkkäriksi herkullinen panna cotta. Menun oheen voi ottaa juomapaketin, joka sisältää aperitiiviksi raikkaan Aperol Spritzin, pizzan kanssa sopivat viinit sekä jälkiruokajuoman.
Maukas antipastolautanen sisälsi melonia, antipastikasviksia, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa sekä aivan taivaallista valkosipulileipää. Tätä olisi voinut syödä enemmänkin, mutta tilaa oli jätettävä pizzoille. Rosson roomalaisiin pizzoihin kuuluu neljä eri pizzavaihtoehtoa, joissa on mm. kylmäsavulohta, kasviksia, ilmakuivattua naudan entrecôtea, vuohenjuustoa ja broileria. Mikä parasta, pizzoista voi valita mitä haluaa ja herkutella niin monella kuin jaksaa! Meidän neljän hengen testiryhmämme maisteli hyvällä ruokahalulla kaikki pizzat läpi, mutta kuinka ollakaan santsikierrokselle ei kukaan enää kyennyt. Sen verran tulivat mahat täyteen. Mitään vahvaa voittajaa ei pizzoista löytynyt, mutta se oli yllättävää, että seurueen vankkumaton lihansyöjä tykkäsi eniten vegepizzasta! Herkullisia olivat kyllä kaikki.
Pizzoja sulateltiin hetki ja jälkkäriksi pöytään tuotiin jokaiselle vielä pieni Panna Cotta, joka oli Limoncellon kera ihanan kevyt, mutta makea päätös aterialle.
Perheravintolana tunnetussa Rossossa oli marraskuisena arki-iltana muutama perhe ja pariskunta ruokailemassa ja kaikissa pöydissä näytti olevan iloinen ja hyvä tunnelma. La Serata Romanasta jäi meidän seurueelle kaikin puolin hyvä maku ja sitä voikin hyvillä mielin suositella ystävien illanistujaisiin sekä nyt alkavalle pikkujoulukaudelle. Rossossa on semmoinen lämmin ja välitön tunnelma, johon ei kuulu turha hienostelu. Rosso tarjoaa paikan iloiselle yhdessäololle porukalle kuin porukalle. Semmoinen se Rosso on ja on aina ollut - since teinivuosieni :)
Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Rosso
Ei kommentteja
Lähetä kommentti