keskiviikkona, syyskuuta 26, 2018

Talon julkisivuremppa - final conclusion

No tulihan se syksy sieltä vihdoinkin! Pari päivää on ollut aivan upea syksyinen ilma: lämpötila aamulla nollassa, päivällä kympissä, ihana auringonpaiste. Tänään on vähän sateisempaa, mutta sitten onkin luvassa lisää kuulaita syyspäiviä. Olen niin fiiliksissä!

Fiiliksissä olen myös talon nykyisestä lookista. Ihan mahtavaa, miten ilme muuttui maalin ja uusien ulko-ovien myötä. Maalausprojekti oli kyllä iso urakka ja siinä meni yhdeltä mieheltä parisen kuukautta ja vähän päälle, mutta lopputulos on niin palkitseva, että ehdottomasti kannatti. Kaikille ulkomaalausta miettiville tsemppiä ja kannustusta rutkasti. Vaikka urakka tuntuu isolta, on se mahdollista toteuttaa ominkin voimin. Meillä kävi jonkun maalausfirman kiertävä kaupustelija viime talvena tekemässä tarjouksen talon maalauksesta ja kummasti se yli kymppitonnin hinta kannusti tekemään työn itse! ;) Vinkiksi voisin antaa, että selvittäkää konevuokraamosta nosturin vuokrauksen hinta ja ottakaa suosiolla semmoinen päiviksi, kun maalaatte korkeita paikkoja. Nopeuttaa huomattavasti. Meillä käytössä oli myös Tikkurilan maaliruiskupensseli / painesivellin, josta tykkäsimme aivan älyttömästi, mutta sitä ei valitettavasti enää kaiketi valmisteta. Jokin maaliruiskusysteemi on kuitenkin miettimisen arvoinen, jos ei tykkää lotrata ja roiskia maalilla perinteiseen tyyliin. Meillä edelliset amatöörimaalarit ovat aikanaan saaneet upean graniittisokkelin täyteen maaliroiskeita, kun taas tällä maalauskerralla siihen ei käytännössä jäänyt jälkeäkään (koska painesivellin). Nyt täytyisi selvitellä, millä vanhat maaliroiskeet saadaan sokkelista näppärimmin pois. Niitä on meinaan paljon... :(

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, pari pikkujuttua pitäisi vielä tehdä. Ilmalämpöpumppujen ulkoyksiköille jotkut siistit "mökkeröiset" ja parvekkeelle kaiteet :) Tuo mun muutama vuosi sitten kyhäämä "lavaterassikin" on nyt aika hurjannäköinen, kun muuten talo on niin hieno... Ensi vuonna olisikin ohjelmassa vähän terassien tekoa ja ulkorakennuksien fiksausta. Vanhat ikkunatkin pitäisi jossain kohtaa ehtiä entisöimään. Kuten olen aiemminkin todennut, ei täältä hommat lopu.

Talon seinät on maalattu Tikkurila Ultra Matt -maalilla, sävy Pöllö Q800. Nurkka- ja smyygilaudat sekä kattojen alareunat Tikkurila Ultra Special, sävy Tiira Q818.

Tikkurilan maalit olivat erittäin mukavia ja helppoja maalata. Ultra Matt antoi talolle juuri semmoisen ihanan himmeän pinnan, jonka ehdottomasti halusin. Kestävyyttä Ultra-maalille luvataan useammaksi vuosikymmeneksi ja sehän jää sitten nähtäväksi :) Pöllö-sävy oli mielestäni ihan nappi valinta - kiitos Tikkurilan värisuunnittelijan. Kirkkaassa auringossa se näyttää melkein valkoiselta ja illan tummetessa tai pilvisenä päivänä, värin sävy ja syvyys tulee varsinaisesti näkyviin. Jännä sävy.

Ovet Jeld-Wen CLASSIC C1901 W47, sävy: NCS S 7502-B
Vanhoihin oviin verrattuna eroa on kuin yöllä ja päivällä! Edelleen muutaman kuukauden käytön jälkeen hämmästyttää, miten ovi voi loksahtaa kiinni niin smoothisti...!

Tässä vielä ennen-kuvat viime keväältä juuri ennen projektin aloittamista. Onko tämä edes sama talo? :D



Maalista ja ovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & JELD-WEN
SHARE:

5 kommenttia

  1. OHO mikä muutos.
    30v lähti pois talon iästä.

    VastaaPoista
  2. Wau, onpa ryhdistynyt ja raikastunut!

    VastaaPoista
  3. Tuli kyllä ihan käsittämättömän hieno!

    VastaaPoista
  4. Upea muutos kyllä tuli teidän omakotitalolle julkisivuremontin jälkeen. Omakotitalossa asuimme vuosikymmeniä ja taisimme myös kerran tehdä julkisivuremontin. Me valitettavasti onnistuimme sotkemaan meidän graniittisokkelin koska meillä ei ollut hyviä työvälineitä roiskeiden välttämiseksi. Nyt asumme Helsingissä kerrostalossa. Meidän ei enää tarvitse tehdä talon korjauksia. Viimeksi täällä tehtiin julkisivujen saumaukset ja tällä erää ei luultavasti tarvitse miettiä, että muita remontteja tulisi.

    VastaaPoista