maanantaina, kesäkuuta 25, 2018

Piste i:n päälle

Kaupallinen yhteistyö: JELD-WEN


Kun aloitimme kevättalvella talon ulkomaalauksen suunnittelun, oli ensin ajatuksena säästää vanhat ovet ja maalata ne. Halpojen 80-luvun ovien ulkonäkö ja surkea ovitekniikka olivat kuitenkin ärsyttäneet koko täällä asumisen ajan, joten pian tajusimme ettei ovien säilyttämisessä ole oikeasti mitään järkeä. Ovet päätettiin siis vaihtaa ja valikoimaa tutkittuamme tykästyimme JELD-WENin tarjontaan ja etenkin heidän Advance-valikoiman Classic-ovimallistoonsa. Oven valitseminen olikin yllättävän hauskaa puuhaa Door Designer -sovelluksella, johon saa näppärästi laitettua oman julkisivun kuvan ja siihen mallinnettua eri ovivaihtoehtoja. Leikittelin siis paljon eri malleilla ja väreillä. Kaunis terrakotan tai vihreän värinen ovi olisi ollut päheä, mutta kun mallinnusvaiheessa talon seinien väri ei ollut ihan vielä selvillä, päädyin turvalliseen tummanharmaaseen (NCS S 7502-B), joka ainakin sopisi mihin tahansa seinäväriin.



Itse olisin tyylillisesti tykännyt eniten Classic C1850 W72 -ovesta, jossa on söpöt pienet ikkunaruudut ja kohokuviot. Asemapäällikön mielestä tuon oven ikkunat olivat kuitenkin liian pienet suhteessa oveen, joten C1901 W47 oli luonnollinen valintamme. Siinä on iso ikkuna-alue, sopivasti eleganttiutta ja koristeellisuutta, mutta ei kuitenkaan liikaa ja arkkitehtuurisesti se sopii mielestäni hyvin vanhaan asemaamme.


Ovet asennettiin juuri ennen Ruotsin reissuamme ja kun sieltä tultiin, on kiirettä ollut siihen malliin, että karmien viimeistely on osin vielä tekemättä. Valmista kuvaa sisäpuolelta saatte siis vielä hetken odotella. Asennus meni kahden miehen voimin niin ripeästi, että hyvä kun ehdin ottamaan kunnolla kuvia töitteni ohella. Yhtään kirosanaakaan en kuullut eli se on mielestäni aina sen tae, että jonkun asentaminen sujuu hyvin :D





Alkuun oli aivan uskomaton fiilis, kun ovet sulkeutuvat niin ”smoothisti”. Ne loksahtavat kiinni kuin kassakaappi! Vanhat ovet olivat niin heppoista tekoa, että ne paukkuivat aina järkyttävällä volyymillä auki ja kiinni. Pari kertaa itsekin olin kantajana, kun uusia ovia siirreltiin ennen asennusta ja voin kertoa, että niillä oli sen verran painoa, että tiukkaa teki nostella ja kantaa kolmea ovea paikasta A paikkaan B.

Monille ehkä tuntematon nimi JELD-WEN toimii nimestään ja kansainvälisyydestään huolimatta myös ihan täällä koto-Suomessa. Kansainväliseen konserniin kuuluvan JELD-WEN Suomi Oy:n ovitehtaat toimivat Vääksyssä ja Kuopiossa ja yritys työllistää yli 300 ihmistä Suomessa. JELD-WENin tuotevalikoimaan kuuluvat sekä kotien että julkisten rakennusten sisäovet, ulko-ovet, saunanovet sekä ääni- ja paloeristetyt ovet.

Radan puolelta pari kuukautta sitten...

... ja nyt.

Ulkonäön puolesta uudet ovet ovat kirjaimellisesti piste I:n päälle. Olen aivan lumoutunut niiden tyylikkyydestä ja toimivuudesta. Muutenkin talo alkaa näyttää ”pikkuisen” erilaiselta kuin pari kuukautta sitten. Yksi pääty on vielä maalaamatta ja sisäpuolen karmit laittamatta, joten lopullista esittelyä saatte vielä hetken odottaa. Asemapäällikölle täytyy kyllä antaa täydet pisteet ja urheusmerkki, sillä erittäin ripeästi hän on maalaushommaa edistänyt muiden töidensä ohessa. Yhtään en ole havainnut laiskottelua :D

Before

Before

After. Ilmassa leijuvan oven edestä rappuset on siirretty maalauksen tieltä pois :)


Hommaahan tässä vielä piisaa, mutta kyllä tämäkin jo hivelee silmää.
Aika huikea ero entiseen, vai mitä? :)



Kaupallinen yhteistyö: JELD-WEN.
Ovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.
SHARE:

11 kommenttia

  1. Tosi hienolta näyttää! Mikä noiden ovien värin koodi on? Omaankin taloon on oven vaihto ajankohtainen ja väri tuottaa lisää harmaita hiuksia jo valmiiksi harmaantuneeseen päähän;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oven väri on standardivärien valikoimasta tummanharmaa NCS S 7502-B. Täytyykin lisätä tuo koodi tekstiin, unohtui :)

      Poista
  2. Kauniilta näyttää! Jouduitteko paljon rapsuttamaan vanhaa maalia pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki pinnat on käyty raapalla läpi ja irtonaiset maalit otettu pois eli kyllähän sitä rapsuttelua(kin) on aika paljon ollut... :D

      Poista
  3. Teillähän on ihan uusi talo. Varmaan tosi kovan työn takana, mutta lopputulos on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos on tosi upea, mutta kyllähän tässä tosiaan hommaa on ollut. Huokaisen syvään, kun urakka on ohi :)

      Poista
  4. Huikee!! Ihan mahottoman huikee!!
    Mutta ainahan teillä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan mahottoman huikee on kyllä omastakin mielestä tää muutos :D Kohta mun täytyy alkaa tosissaan kaivelemaan arkistoja ja tekemään ennen-jälkeen -postauksia, kun kaikki paikat meinaa olla "kunnossa". Paitsi onhan tossa vielä pari susirumaa piharakennusta, jotka odottaa vuoroaan ja vähän lääniä puutarhurille, mutta ei lasketa nyt niitä... ;)
      Kiitos <3

      Poista
  5. Kauniin oven olette valinneet. Välillä on hyvä olla väriä tärkeimmässä kohteessa, mistä sisälle kotiin tullaan. Itse ottaisin myös erilaiset ovet kuin mitä meillä nyt on.

    VastaaPoista
  6. On kyllä todella kaunis ovimalli ja talo kaikkinensa näyttää nyt hyvältä.
    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  7. Hyvä valinta! Varmasti kätevä tuo sovellus. Palo-ovet meillä harkinnassa, voi olla että kesän loppupuolella menee vaihtoon. Olemme miettineet vastaavaa väriä myöskin.

    VastaaPoista