lauantaina, helmikuuta 03, 2018

Bloggaajat tapetilla - Lastenhuone

Kaupallinen yhteistyö:
Turun Messukeskus, Rakenna & sisusta-messut

Turun Rakenna & Sisusta -messuille pystytetään edellisvuosien tapaan Blogitalo ja tällä kertaa minullakin on ilo ja kunnia olla mukana. Ensi viikon lopulla järjestettävien messujen D-halliin kohoavaan blogitaloon toteutetaan neljän huoneen näyttävä kokonaisuus. Bloggaajat tapetilla -näyttelyssä nähdään Villa Puomi -blogin Hannan ylellinen eteinen, Pikkutalon Sannan olohuone, Kotilaiturin Katin aikuisten makuuhuone sekä minun lastenhuoneeni. Näyttelyn yhteistyökumppanina on Pohjoismaiden suurin tapettiyritys Wallvision, jonka uutuustapetit löytyvät kaikista huoneista.

Berså II - 6246

Charlie - 6251
Tapetit oli jo ennalta määritelty Wallvisionin toimesta eli niihin en pystynyt vaikuttamaan. Jännitystä hommaan tuo se, että minulla on tehtävänannossa pieni haaste eli kahden erilaisen tapetin yhdistäminen. Näen vasta ensi viikolla tapetoidut seinät livenä ja sen miltä kokonaisuus oikeasti näyttää, mutta en ole kovin huolissani. Nämä Scandinavian Designers Mini -malliston tapetit ovat niin syötävän suloisia, että ne toimivat varmasti yhdessä tai erikseen. Yllä olevissa Boråstapeterin kuvissa fiilis on hyvin pitkälti sellainen, mitä itsekin lähden toteuttamaan - tietysti omalla tyylilläni. Hauska nähdä, minkälainen lastenhuoneestani lopulta tuleekaan!


Suunnitelma elää vielä, mutta ainakin lastenhuoneeseeni tulee:

- Lasten Lumikenkätuolit / Parolan Rottinki
- Artek pöytä, Second hand / Martin aitta
- Artek lastentuoli, Second Hand / Verhoomo Kuusivaara
- Tiipii / Granit
- Matto ja tyynyt / Svanefors

Sisustuksellista pientavaraa koitan haalia kotoani mukaan ja toivon, että niillä pärjätään.
Lopullisiin sommitelmiin palataan ensi viikon lopulla, kun menemme rakentamaan osastomme ja ensi viikonloppuna sitten messuillaan. Kivaa! =)

Rakenna & Sisusta -messut Turussa 9.-11.2.2018
SHARE:

7 kommenttia

  1. Kauniita tapetteja! Harmi kun en pääse käymään. Itse valitsin tänään tapettia olohuoneeseemme ja se on Boråstapeterin mallistosta. Blogissani on juttua siitä.
    Oikein onnistuneita messutoteutuksia teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis tapetti tuli teille <3
      Kiitos, messuista tulee varmasti kivat ja blogitalosta hieno :)

      Poista
  2. Harmi kun en tänä vuonna pääse messuille, olisi ollut kiva nähdä lopputulos. Huoneista tulee ihan varmasti huiput! Kivaa messuviikkoa sinne teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu, mutta ei hätää. Laitamme blogeihin paljon kuvia ;) Kiitos!! <3

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen projekti! Kivaa alkanutta viikkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva. Hienoa, kun Turun messut järjestävät tämmöistä yhteistyötä bloggaajien kanssa.
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihanat tapetit ja todella mielenkiintoinen projekti!

    VastaaPoista