perjantaina, maaliskuuta 18, 2016

Keittiöpuutarha-kirjan julkkareissa

Tiistaina kävimme pikkuneidin kanssa isolla kirkolla, kun sain kutsun Keittiöpuutarha - siemenestä lautaselle -kirjan julkkareihin. Tilaisuus vaikutti sen verran kivalta ja kirja mielenkiintoiselta, että ilomielin pakkasin typykän autoon ja kurvasimme kohti Helsinkiä.


Kirjan takana on upea kolmikko; Kati Jukarainen, Maria Kesänen ja Hanna Sumari. Mistään pikkuvihkosta ei ole kyse vaan kirja on todella tuhti tietopaketti, miltei järkälemäinen, 239-sivuinen opus ;) Kuvia (upeita sellaisia) on toki paljon, mutta niin on faktaakin. Sen verran mitä ehdin kirjaa kiireisen viikon aikana pläräämään, huomasin että kyseessä on todella kattava kirja erilaisten kasvien, vihannesten ja marjojen kasvattamisesta ja niiden hyödyntämisestä ruokapöydässä. Ihanaa, juuri sitä mikä itselleni on lähinnä sydäntä - hyötyviljely. Kirjan puutarhaosuudesta vastaavat Kati ja Maria ja ihanat ruokareseptit ovat Hannan käsialaa.



Bloggaajille järjestetty tilaisuus oli rento, iloinen ja lämminhenkinen - ihan tekijöidensä näköinen siis :) Ihanien tarjoiluiden lomassa kuulimme muutaman sanasen kirjan synnystä sekä istutimme omat yrttiruukut. Kirjat saimme tietysti omistuskirjoituksin mukaamme. Pikkuneiti edusti mallikkaasti ja viihtyi hymyillen Hannan sylissä.




Tämän kirjan luettuani olen taas monta asiaa viisaampi ja tuntuu että into omaa pientä hyötyviljelmääni kohtaan taitaa parin vuoden epäonnen jälkeen nostaa taas päätään. Tänä vuonna AION ONNISTUA. Jos en nyt ihan kaikessa, niin ainakin suurimmassa osassa! =)

Kiitos kivasta tilaisuudesta ja ihanista kotiinviemisistä, Kati, Maria ja Hanna!

P.S. Terkut Tukholmasta! Kuvittelin, että täällä olisi kevät jo pitkällä... lämmintä, aurinkoista ja ihanaa. Ja pah! Miksi, oi miksi en ottanut talvitakkia mukaani... 
SHARE:

9 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja voi tuota teidän neitiä! <3
    Voisinkohan minäkin tämän kirjan avulla oppia.... ehkä. (ehkä en)
    Kivaa Tukholmaa ja iloista pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
  2. Oi ihanat kuvat ja mahtavat julkkarit!! Täällä katselen noita kuvia keväisin mielin - eilen tilasin kirjan itselleni, tulisipa se pian..

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus minkä kuvan nappasit Hannasta ja vauvasta. Hänhän hymyilee ihan selvästi. Kiitos että osallistuit ja mukavaa, että viihdyit. Ja kyllä sä onnistut! Me tehtiin sen takia taulukkokin missä on helpot kasvit lueteltu :D

    VastaaPoista
  4. Olipa tosi mukavaa nähdä sinua livenä! <3 Aivan ihana tuo kirja, onneksi on kesään vielä matkaa, että ehtii napata vinkit talteen! :D

    VastaaPoista
  5. Kiva kun pääsitte pikkuneidin kanssa tulemaan! Siinäpä vasta olikin vieraskorea pikkuprinsessa <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kuva Sikkestä ja pikku-neidistä ♥

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia! Ja, ihana kuva neiditä ja Hannasta!
    Täytyykin hankkia kirja käsiini, jospa epäonnen vuosien jälkeen, saisimme taas satoa omasta puutarhastamme.

    VastaaPoista
  8. Määkin aion tänä vuonna onnistua. Hehhee. Ensin tarvii vaan valaa betonista ne yrttiruukut, jotka on nyt kai kolme vuotta olleet alottamista vaille valmiita. Tai siis ei ihan kokonaan sentään, koska mies on uskollisesti tiskannu ja säästäny kaikki mun kilon jugurttipurkit, joita aion käyttää muottina. Ihan heti tänä keväänä.. Mies kun jo kerkis kysyä, että aionko ikinä tehdä niistä mitään vai onko hän kaikki nää vuodet tiskannu turhaan..

    Olis kyllä niin kivaa olla sellanen pihasta lautaselle-tyyppi. Hirveetä luottamusta ei oo (itseeni siis, suhun kyllä), mutta viimekesäinen pottuviljely oli sen verran palkitseva kokemus, että jos kumminkin.

    Hauska hapsutukka pikkuihmisellä :)

    VastaaPoista
  9. Oli kyllä niin ihana tilaisuus kaikkinensa ja kirja on aivan valloittava =) Niin kuin ihanan suloinen vauvasikin =)

    VastaaPoista