Voitto pieni palleroinen ei tiedä herkuista vielä mittään ja keskittyy leikkimisen opetteluun. Kun ei tuo "ärsyttävä aurinko" vaan häikäisisi... :) Sunnuntain upea keli innoitti koko perheen pienelle lenkille läheisen järven rantaan (tosi pienelle, sillä rantaan on ehkä jopa 100 m). Harmi kun kamera jäi kotiin. Mää tarttin KAIRAN! Pitää päästä pilkille!
maanantaina, helmikuuta 04, 2013
Punaista ja makeaa
Arvatkaas kuka on taas herkutellut viikonloppuna... ;) Ilmeisesti meneillään on jonkinmoinen leivonnaisten retrobuumi, kun monessa blogissa on viime aikoina leivottu mokkapaloja ja muita kotitaloustunneilta tuttuja kestosuosikkeja. Meikäläinenkin kaivoi esiin vanhan kunnon Keitämme ja leivomme -kirjan ja teki mokkapalataikinan :) Päätin kuitenkin hieman sooloilla ja uunipellin sijaan taikina päätyi muffinssivuokiin. Ja sittenhän siinä kävi myös niin, että ei mulla ollutkaan tomusokeria päällisen valmistukseen, joten pursotin koristeeksi ja makua antamaan kaakaokermavaahtoa. Että semmoiset mokkapalat tällä kertaa :) Hyviä olivat kuitenkin. Syötiin ne asemapäällikön kanssa ihan kahteen pekkaan ;D
Kun mokkapalat oli saatu tuhottua, olikin aika leipoa tiikerikakku. Viime kerrasta on varmaan kaksikymmentä vuotta aikaa (jaamäämukavanha? kukanysellastaväittäis?). Tiikerikakkuuni ei tullut tiikerin raitaa vaan pikemminkin eksoottista puuta muistuttava kuvio. Aika kaunis kuitenkin ja kakku kruunasi aurinkoisen päivän "aamukahvin" (joka nautittiin meillä sunnuntaina n. klo 13:00...).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Voikukkapelto | All rights reserved.
Kerrassaan herkullisen näköisiä mokkapalamuffinsseja :-) Oi kun saisikin tiikerikakkua kahvin kera... Mutta minä olen aika onneton tuolla keittiön puolella.
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa,
Katja
Kiitoksia. Äääh, kumpikin noista on tosi helppo tehdä, ei muuta kuin kokeilemaan! Saatat yllättää itsesi iloisesti ;)
PoistaIhania leipomuksia,namskis! Ja toi keittiö aurinkoineen on ihastuttava,kaunis,tyylikäs,rouhee. Kivaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaMums mums... ;) Äläs nyt, just kävin katsomassa teidän keittiötä ja RAKASTUIN. Ihana!
PoistaIik, mitä herkkuja! Mokkapalat näyttävät todella herkullisilta! Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaTiikerikakku alkaa uhkaavasti loppua... mitähän sitä seuraavaksi keksisi :) Mukavaa keskiviikkoa!
PoistaKääk, taas niin silmä lepää näissä kuvissa..
VastaaPoistaAnna silmän levätä :) Kun on muuttokin edessä ja kaikkee ;)
PoistaOi, nam! Mulle tuli just nyt ihan hillitön makeanhimo :D Aurinkoista alkanutta viikkoa sinne!
VastaaPoistaMulla on aina... ;D Aurinkoa!
PoistaSiis kummallista herkuttelua joka paikassa :D
VastaaPoistaMä menen ostamaan nyt kyllä kakkuvuokan!!
Varmasti menen :)
Teidän keittiö on ihan helmi! Ja tuo Voitto-vaaveli on kyllä se mikä kruunaa kuvan :)
No on, ihme touhua :) Mä en löytänyt mun "oikeita" vuokia. Löysin vain kirpparilta joskus silmän iloksi ostamani aika ison peltivuoan, mutta hyvin onnistui siinäkin.
PoistaNo, jopas olette herkutelleen...:D
VastaaPoistaIhana sänky Voitolla...pääsee aina sinne, missä äitikin on, kun on pyörät alla.
Jep jep ;)
PoistaTuo on kyllä huippu sänky, mutta kohta Voitto ei enää mahdu siihen. Mitähän mä sitten keksin?!
Kaunis, karun tyylikäs kattaus tuossa puutarjottimessa - se on puoli ruokaa.
VastaaPoistaKaru on tyylikästä... :)
PoistaOih, täällä yksi laihduttaja vesi kielellä katselee kuvia. Niin kaunis tuo puu tiikeri(puu?)kakussa :)
VastaaPoistaLaihduttajia kyllä täällä blogimaailmassa koetellaan, kun tuntuu, että joka blogissa tehdään toinen toistaan ihanampia herkkuja... ;) Kaunis puu tuli kyllä - osaiskohan sen tehdä uudestaan? =)
PoistaVoi näitä leipomusten ihanuuksia!
VastaaPoistaMukava nähdä siellä sun täällä vanhoja kunnon paakkelseja...tiikerikakku - olin ihan unohtanut koko jutun :)
Ihaillen aina katselen teidän kodin tunnelmaa, on niin kotoisaa :)
Retroleivonnaiset kunniaan, hih!
PoistaKiitos :)