Viime torstaina päästin Olsun ulos aamulenkille. Sanoin, että tulet sitten kohta syömään aamupalaa. Katselin ikkunasta, kun Olsu nautti auringon lämmöstä ja vaani hiiriä radan varressa. Vähän ajan päästä näin sen mäessä radan toisella puolella. Kuului koiran haukuntaa. Noin tunnin päästä huutelin Olsua keittiön ovesta. Normaalisti kissa juoksee huudon kuullessaan sisään. Nyt ei näkynyt, ei kuulunut. Menin takaisin sisään ja tulin aina välillä huutelemaan kissaa sisälle. Huoli alkoi kasvaa, kun koko päivän aikana Olsusta ei näkynyt vilaustakaan. Normaalisti se käy ulkona, hiippailee pihallamme ja tulee välillä sisälle ottamaan torkut tai syömään. Hengailee kanssani, kun teen töitä. Tykkää olla seurassa.
Ilmoituksia on jaettu lähialueelle siinä toivossa, että joku bongaisi Olsun. Ilmoitettu on karkurit-sivustolle. Tuntuu niin ihmeelliseltä, että kissa, joka oikeasti tuntui viihtyvän kanssamme, osallistui aina kaikkeen, hiipi salaa yöllä jalkopäähän nukkumaan ja herätti aamulla puskemalla tai nuolemalla naamaa, tekisi omasta tahdostaan katoamistempun. Ja vielä niin, ettei vilaustakaan näy. Syytän kaikesta itseäni. Miksi päästin Olsun ulos? Miksen kestänyt sen maukumista ja pitänyt sitä sisällä turvassa? Miksen mennyt heti katsomaan radan toiselle puolelle, kun kuulin koiran haukkuvan. Jos Olsu loukkasi itsensä, olisiko se ollut löydettävissä ja pelastettavissa, jos olisi heti mennyt katsomaan? Hoen itselleni, että eihän se ole kuin kissa. Kyseessä ei ole ihminen. Mutta mitä se auttaa. Suru ja huoli on kova. Epätietoisuus kaikkein raastavinta. Ei tiedä, voiko toivoa parasta vai pelätä pahinta :(
