perjantaina, huhtikuuta 22, 2011

Vihreää pääsiäistä!


Pitkäperjantain kuvat otin aamupäivällä pihamaalla, kun kävin hakemassa lehden laatikosta. Valkovuokot nostavat päätään risukossa. Ensi viikolla varmasti jo kukitaan. Idänsinililja aloittelee jo  kukintaansa. Niitä ja valkovuokkoja on yläpiha täynnä.


Aamulla oli satanut. Teki kyllä hyvää luonnolle. Minttu rehottaa dynamiittilaatikossa. Voisi sanoa, että se on kasvanut räjähdysmäisesti :)

Mint is growing in the old dynamite box. Some might say it has exploded! ;)



Minun ja Rosmariinin hyvin alkanut suhde on kariutumassa. En tiedä kumpi ei ymmärtänyt kumpaa. Juotin hänelle vettä, kun hän oli nuutuneen näköinen, mutta ei hän juonut vaan sylki kaiken ruukkuunsa. Nyt on enää yksi vihreä oksa tallella. Katsotaan, jos hän tykkäisi olla ulkona...

Minun ja Timjamin suhde sen sijaan kukoistaa paremmin kuin ennen. Voisi sanoa, että suhteemme on vuoden aikana muuttunut vakavammaksi. Hän yllätti minut totaalisesti ja iloisesti lumen sulaessa. Hän oli aivan vihreä ja kasvanut! Talven aikana!? Lumen alla!? Olin aivan äimänä, kun lumen alta paljastui tämä näky.

Me and rosemary have some misunderstanding between us. I gave her water, she didn´t drink... Now I am taking her out. Let´s see how it goes.

My relationsip with thyme is blooming instead. He totally surprised me when the snow melted. He was so green and grown. Under the snow, can you believe!?


Aurinko paistaa ja lämpotilä varjossa on 14 astetta. Ihanan rentoa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa teille kaikille, rakkaat lukijat!!

Sun is shining, it is warm (+14 C in the shade). So let´s relax and spend some lovely sunny Easter, my dear ones.
SHARE:

5 kommenttia

  1. Voi valkovuokon lehdetkin jo nostavat päätään..
    Oikein hyvää pääsiäistä sinullekkin!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinullekin ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania kesänodotuskuvia. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, tuli hyvä mieli :)
    Minä jännityksellä seurailen omien suhteideni kehittymistä istuttamieni yrttien kanssa ;) Pientä vihreää on jo havaittavissa, mutta en nuolase ennen kuin tipahtaa...
    Iloisia pyhiä!

    VastaaPoista
  5. Rosmariinin kanssa eläminen on yhtä vaikeaa kun hankalan anopin kanssa !
    Välillä onnistuu, välillä ei mutta kun ei voi hanskoja tiskiinkään heittää :)

    Kyllä se siitä, ite oon niin monet rosmariini-hautajaiset viettänyt etten hämmästy enää mistään...paitsi siitä että tänä keväänä se perhana äity kukkimaan oikein kunnolla.

    Oli ihana pääsiäiskeli myös Turun suunnalla :)
    Sanna

    VastaaPoista