keskiviikkona, syyskuuta 13, 2017

Täyttä Hyggeä

Syyskuu alkoi mitä parhaimmissa merkeissä, kun sain kutsun Jyväskylään viettämään Hygge2017-bloggariviikonloppua. Pieni irtiotto arjesta oli juurikin se, mitä olen salaa kaivannut. En ole nukkunut yhtään yötä yli kolmeen vuoteen erossa lapsestani, sittemmin lapsistani ja jotenkin tuntui, että olin tämän yhden yön hyggeilyn ansainnut :D

Jyväskylän messut ja Sauna from Finland olivat keksineet päänmenoksemme reippaan ja intensiivisen ohjelman Visit Jyväskylän oppaan johdolla. Päivä aloitettiin majoittautumalla ihastuttavaan Hotelli Versoon kaupungin keskustaan. Meille kaikille oli omat huoneet ja se jos mikä oli suurta luksusta ja hyggeä parhaimmillaan. Noin vuosi sitten avattu Verso on raikas ja trendikäs hotelli, joka sijaitsee Jyväskylän ytimessä kävelykadun varrella. Upea sisustus on jyväskyläläisen sisustussuunnittelija Marika Kurjen käsialaa ja erityisesti hotellin yleiset tilat ovat tosi upeat. Kerrosten käytäviltä bongailin hauskoja yksityiskohtia ja epätyypillisiä huonekaluja kuten keinutuoleja ja huoneetkin olivat tosi kivat ja toimivat. Ja se aamupala… Pahus kun unohdin kameran aamupalalle lähtiessäni huoneeseen. Ehkä vielä joskus palaan Versoon ja ikuistan herkkuja notkuvat pöydät :) Verson aamupala on muuten suosittu myös ei-hotellivieraiden keskuudessa ja enpä yhtään ihmettele. Ihan loistava paikka aamupalapalaverille!





Ihan ensin meidät kyyditettiin Muurameen tutustumaan Harvian tehtaaseen. Valtava tehdasalue oli pysäyttävä ja saunaelämysten tarjoamiseen perustuva mentaliteetti käsinkosketeltava. Minäkin anti-saunaihminen aloin miettimään, kannattaisiko sitä saunaa lämmittää vähän useammin… Saunomisella on tunnetusti paljon hyviä terveysvaikutuksia. Se mm. laskee verenpainetta, vähentää stressiä ja lisää mielihyvän määrää. Juurikin sitä hyggeä parhaimmillaan. Lukuisista upeista kiukaista ja Harvia-saunoista itselleni mieluisimmat olivat vanerihenkinen sauna taivutettuine lauteineen sekä upea pihasauna Solide. Semmoinen kiitos meille niin lupaan lämmittää sen vähintään kerran viikossa! :D






Harvialta siirryttiin sujuvasti seuraavaan kohteeseen, joka sijaitsi Jyväskylän Älylän kaupunginosassa. Yli satavuotiaassa talossa, entisessä kaupunginjohtajan virka-asunnossa, sijaitsi ihastuttava Teeleidi. Nimensä mukaisesti paikka tarjoilee vain teetä - ei siis pisaraakaan kahvia. Uskomatonta, miten omistaja on saanut homman myytyä meille kahvikansana tunnetuille suomalaisille. Paikkaan kuulemma jopa jonotetaan! Tunteenpalolla ja erittäin suurella intohimolla teehen suhtautuva omistajatar Anne Savela piti meille vaikuttavan ja mielenkiintoisen luennon erilaisista teelajikkeista, teen historiasta ja eri maiden teekulttuureista. Lopuksi maistelimme muutamia teelajeja. Todella mielenkiintoista faktaa ja asioita, joita ei ole tullut edes ajatelleeksi. Itse olen ainakin syyllistynyt irtoteen kanssa siihen, että olen laittanut teetä aina liikaa ja hauduttanut liian kauan. Oikeaoppinen teeveden lämpötila on 75 astetta ja haudutusaika 2-3 minuuttia. Liian kuuma vesi tuhoaa teen terveusvaikutukset ja tekee teestä kitkeränmakuista. Kitkerää teetä ei siis ollut Teeleidissä tarjolla vaan mitä parhaimman makuisia juomia, jotka nautimme kera herkullisen, itse tehdyn näkkileivän ja raakakakun.






Teeleidistä kirmasimme takaisin Hotelli Versoon, jonne mattimyöhäiset kävivät vielä majoittumassa ja jossa nautimme hotellin tarjoamat kuohuvat omistajan seurassa. Tässä vaiheessa alkoi nälkä jo kurnia, sillä päivä oli jo kääntymässä illaksi ja lupailtu illallinen siinsi kirkkaana mielessä. Hetken odottelun jälkeen pääsimme matkaan ja tällä kertaa bussi vei meidät Laukaaseen Varjolan tilalle. Kuusaankosken kupeessa sijaitseva Varjola tarjoaa juhla-, kokous- ja elämyspalveluja sekä erilaisia majoitusmahdollisuuksia. Ihastuttava paikka ja tunnelmallinen miljöö, jossa olisi mielellään vaikka yöpynytkin. Herkullisen aterian jälkeen meitä odotti luvattu saunaelämys ja se todellakin oli elämys isolla E:llä. Savusaunan lempeiden löylyjen ohessa saimme nauttia vapaavalintaiset turve- tai ruusuhoidot ja kaiken kruunasi rentouttava hetki pimeässä syysillassa tähtitaivaan alla ulkoporeammeessa. Niin täydellisen rentouttavaa, ehkä jopa liikuttavaa. Kun puolenyön aikaan valuimme hotellille, olo oli todella hygge. Unta ei tarvinnut hakea ja perheelle terveiset: nukuin todella hyvin. Yksin ihanassa hotellihuoneessani :)








Seuraavana päivänä jalkauduimme vielä Jyväskylän nähtävyyksien äärelle Visit Jyväskylän järjestämällä kävelykierroksella, mutta se kierros ja ennen kaikkea Alvar Aalto ansaitsee ihan oman postauksensa. Siitä siis myöhemmin lisää.

Kiitos vielä Sauna from Finland ja Jyväskylän messut upeasta Hygge-viikonlopusta. Lisää hyggeilyä on tarjolla Jyväskylässä pian enemmänkin, sillä syys-lokakuun vaihteessa, 29.9.-1.10. järjestetään Jyväskylän Paviljongissa Hygge2017 -lifestyletapahtuma. Tapahtuma keskittyy nimensä veroisesti hyvän olon asioihin sisustuksen, muodin, ruuan ja juoman tiimoilta ja siellä on vahvasti mukana myös suomalainen saunakulttuuri ja -elämykset. Onpahan paikalla myös Hygge-kirjan kirjoittanut tanskalainen Meik Wikingkin, jolta on mahdollisuus saada signeeraus kirjaan! Lisää messuista kannattaa lukea täältä.

Muutenkin vahva suositus Jyväskylälle kaupunkilomakohteena. Ennakkoluuloni, jotka olin jostain syystä itselleni kehittänyt, poistuivat tällä reissulla. Mukavan oloinen, sopivankokoinen, nuorekas, mutta samalla sopivan maalainen kaupunki. Kaikki sopivalla etäisyydellä toisistaan ja nähtävää mukavasti juurikin kaupunkiviikonlopun verran. Oikein kiva! =)

Huh, tulipas melkoinen maratooni tästä postauksesta. Onnittelut, jos jaksoit lukea loppuun asti :D
TallennaTallennaTallennaTallenna
TallennaTallenna
SHARE:

2 kommenttia

  1. Voi vitsi, miten ihania tunnelmia noissa sun kuvissa! Jyvskylässä ei ole tullutkaan käytyä.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut mukava viikonloppu ja välillä tekee ihan hyvää olla myös erossa lapsistaan!

    VastaaPoista