maanantaina, syyskuuta 28, 2015

Svaneforsin syksyä ja ARVONTA

Arvonta päättynyt. Kiitos osallistuneille :)

Muutama viikko sitten pääsin Call it home -blogin Katin kanssa fiilistelmään Svaneforsin tämän syksyn mallistoa Suomen Showroomille Helsinkiin ja voi viude, että tykästyimme. Ihania kuoseja, mahtavia kuvioita ja värejä, todella kivoja mattoja... ja aivan huikean hieno esillepano ja sisustus!



Täytyy tunnustaa, että ennen tätä syksyä ja käyntiä showroomilla en edes tiennyt, että Svaneforsilla on näin kivoja juttuja - hups :) Ehkä olen vähän tynnyrissä kasvanut, mutta ne tuotteet, joihin sisustusliikkeissä olen satunnaisesti törmännyt, eivät ole olleet ihan mun juttu. Onneksi asia korjaantui! Malliston pienesineet; tuikkulyhdyt, amppelit, pikkuvaasit ym. olivat minulle ihan uusi juttu (ja ihan ihania) ja mattoihin tykästyin todellakin, tyynynpäällisistä puhumattakaan... 






Meille kotiutui nämä upeat graafiset matot ruokailutilaan ja juuttimatto olkkariin. Ensin ajattelin olohuoneeseen graafisia mattoja ja juuttimattoa ruokahuoneeseen, mutta menivätkin toisinpäin. Jotenkin tuo graafisuus oli olkkarissa vähän liikaa, mutta antaa puolestaan ruokatilalle aika särmän ilmeen. Vai mitä?


"Plussa"-tyyny vilahtikin jo edellisessä riipputuolipostauksessa. Ei voi mitään, mutta minua tuo plussa/ruksi vaan miellyttää vuodesta toiseen. Toivottavasti myös teitä, sillä ilokseni sain Svaneforsilta arvontapalkinnoksi kaksi mustavalkoista plussa-tyynynpäällistä (koko 45 x 45 cm).  Jätä kommenttisi tähän postaukseen niin olet mukana arvonnassa. Kerro, mikä tuote tai tuoteryhmä erityisesti kiinnostaa Svaneforsin mallistossa ja onko Svanefors sinulle ennestään tuttu. Aikaa osallistua on viikko eli 5.10. asti. Arvotaan siis kaksi voittajaa. Anonyymit osallistujat; muistattehan taas jättää sähköpostiosoitteenne tai voitte sen myös laittaa minulle privaatisti: voikukkapelto@gmail.com. 
Svaneforsin syksyn katalogia pääsee selailemaan täältä ja ruotsinkieliset nettisivut löytyvät täältä.

Pssst... blogisiskollani Katilla on myös meneillään ihan huippu Svanefors-arvonta. Käykäähän kurkkaamassa ja osallistumassa upean maton arvontaan.

Kiitos yhteistyöstä Svanefors Suomen ihanat leidit Riina ja Raisa <3

Postaus yhteistyössä Svaneforsin kanssa.
SHARE:

84 kommenttia

  1. Oi vitsi, uudet tyynynpäälliset ois kivat! Eli niitä siis ihastelin kuvastosta. :) Olkkarissa meneillään hyyyyyyvin hidas skarppiintuminen, mutta hiukan haittaa, kun ei ihan tiedä mitä haluaa.. :D

    VastaaPoista
  2. Svanefors on tuttu parin vuoden takaa. Pyyhe ja tyynynpäällinen löytyy, mutta kuosi on tällä hetkellä vääränlainen makuuni :).

    VastaaPoista
  3. Svaneforsin tuotteita olen minäkin nähnyt vain joitain eri myymälöissä, mutta aiemmin ei ole mikään säväyttänyt niin kuin nyt nuo teidän ruokailutilan matot, wau!

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta! en tiennyt svaneforsin malliston olevan noin laaja. Juuttimatto on aivan ihana :) Mukana koittamassa onneani arvonnassa!

    VastaaPoista
  5. Minulle merkki on tuttu ajalta jolloin minulla oli maalaisromanttisen tyyppiset verhot olkkarissa. Kivan näköisiä!

    VastaaPoista
  6. Nuo verhot ovat kauniita...tykkään tuosta jossa on noita lehtiä. Mukana arvonnassa..:)

    VastaaPoista
  7. Minullekin tuli yllätyksenä heidän mallistonsa laajuus! Olen kuvitellut, että tekevät vain verhoja ja tyynynpäällisiä! Yhdet verhot meillä hiljattain onkin ostettu, vaaleanpunaiset marokkohenkiset makkariin. Tuo tyyny sopisi puolestaan yläkerran valkoiselle löhöämis sohvalle kivasti :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ei ole tuttu ennestään kivan näköisiä tuotteita kyllä!

    VastaaPoista
  9. Ei ole ennestään tuttu, mutta nyt täytyy tutustua oikein ajan kanssa, kun on sen verran kivoja juttuja. Varsinkin matot kiinnostaa tällä hetkellä, kun kaipaisin uutta ainakin olohuoneeseen. Uudet koristetyynynpäällisetkin olisi kivat, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!
    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana arvonta tosiaan! Svanefors ei ole tuttu merkki minulle, mutta juurikin nuo sisustustyynyt ja matot miellyttävät eniten omaa silmää. Arvonnassa mukana :)

    h_lo(ät)netti.fi

    VastaaPoista
  11. No todella vaikeaa valita suosikkia, kun ihania kaikki!
    Mutta ehkä noi kaikki tekstiilit vie kärkipaikat; tyynyt, matot ja verhot.
    Mukana arvonnassa!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  12. Täysin uusi tuttavuus, mutta tuo juuttimatto on ihana <3 vompatin@gmail.com

    VastaaPoista
  13. No ei ihme, että teikäläinen oli liekeissä :). Ihan sun näköisiä juttuja tosi paljon. Eikä vähiten noi ruokahuoneen matot.

    Selasin kuvastoa (kokonaan en pystyny millään, kun oli niin mahtikokoinen) ja siellähän oli tosiaan vaikka mitä sellasta, mistä itsekin tykkäisin. Tyynypäällisiä lähinnä. Ja mattoja. Eikähän sellanen sievä esiliinakaan olis yhtään pöllömpi, kun oon nykyään niin kätevää keittiössä viihtyvää sorttia, hehheh.

    Mutta siis näitten tuotteitten kans ollaan vissiin niitten sisustusliikkeiden valikoimien varassa? Eli ei voi jostain Svaneforsin verkkokaupasta tilata mitä vaan?

    Ja juu. Ihan joka arvontaan en osallistu, mutta ilokseni tähän kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näiden kanssa ollaan tosiaan aika lailla sisustusliikkeiden valikoimien varassa. Täytyy toivoa, että mahdollisimman moni liike ottaa rohkeasti kivoja ja erilaisia tuotteita valikoimiin, eikä vain tuttua maalaisromanttista linjaa. Vinkkinä, että Parolan Rottingista löytyy ainakin tosi kivoja juttuja :) Ei taida olla verkkokauppaa...

      Poista
    2. Tänks :). Jos Parolan Rottinki on nimensä mukaan Parolassa, niin kohtahan sillä suunnalla tulee taas käytyä, kun nuorempi astelee armeijan harmaisiin (vai vihreitäkö ne on nykyään) ja tarttee poiketa sotkussa munkilla ;D

      Poista
    3. Juu, Parolassapa hyvinkin :) Pepsukan lupasin sinne kuskata torstaina ostoksille.
      Sieluni silmin näen sinut syömässä munkkia sotkussa, sokerit suupielessä :D :D

      Poista
  14. Nyt on pakko myöntää, että kävi vähän samalla tavalla kuin sinulle. En ollut ennen Svaneforsiin tutustunut kuin pintapuolin, mutta kuvaston selattuani olin aivan ihastunut ainakin noihin mattoihin! Täydellisiä värejä syksyyn. :)

    Nyt on siis myös oltava innolla mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  15. Jossain olen kyllä noita Svaneforsin tuotteita nähnyt, mutta itselläni niitä ei ole ollut.
    Uudet verhot ja matot kyllä kiinnostaisivat.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Hei, en osallistu arvontaan, mutta haluaisin kysyä, onko kissastanne mitään uutta tietoa? Terveisin sama kissanystävä, joka kommentoi Olsun kadottua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Ilmoitan kyllä täälläkin, jos ihme tapahtuu ja Olsu palaa vielä kotiin. Siihen asti elämme epätietoisuudessa... :(

      Poista
  17. Arvontaan mukaan! Itseltäni löytyy yhdet Svaneforsin verhot :) Rohkeat kuosit ja sininen väri miellyttävät tällä hetkellä - niitä löytyikin mallistosta. Myös nappityynyt olivat yksi suosikeistani.
    kaksinkaksiossa(at)gmail.com

    Tuo teidän kasvitapetti on ihana! Mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kasvitapetti on tilattu Briteistä: http://www.wallpaperdirect.com/products/morris/leicester/99464

      Poista
  18. Minulle Svanefors ei ole ennestään tuttu. Tyynynpäälliset ja matot olivat kaikista ihanimpia! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Nimen olen kuulut mutta en omista mitään kyseiseltä firmalta.
    Mutta nyt voisin kyllä kotiuttaa muutaman maton.
    sanna_yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Juurikin noita tyynynpäälisiä olen ajatellut meille ja Svaneforsin matothan tunnetusti on kestäviä, joita vois myös ajatella meille.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Svanefors on minulle uusi tuttavuus. Valikoimasta kiinnostaisivat erityisesti matot. Varsinkin tuon alimman kuvan mustavalkoinen matto on aivan ihana! jolielaide00(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Matot kiinnostaa ja tuo tyyny on niin kiva. Muutama juttu meiltä kyseistä merkkiä löytyykin.mukana.

    VastaaPoista
  23. Jossain olen Svaneforsin mattoihin törmännyt, mutta en tiennyt, että heidän tuotevalikoimansa on noin laaja! Juurikin nuo erilaiset graafiset matot ja sisustustyynyt osuivat omaan sisustusmakuun täydellisesti. Ja löytyi kuvastosta ihana amppelikin, juuri sellainen, mitä olen etsinyt! Nyt kun löytäisi sellaisen sisustusliikkeen, mistä amppelin voisi itselleen ostaa.. :)

    saarakata(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ei ollut ennestään tuttu, mutta kivoja juttuja oli kuvastossa. Varsinkin maljakot ja purkit miellytti silmää.

    VastaaPoista
  25. Matot kiinnostavat kovasti! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Matot ja verhot kiinnostavat eniten. Kiinnostava merkki kyllä :) Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  27. Matoista olen kiinnostunut! :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  28. Matot ja tyynynpäälliset iskee aivan erityisesti, ihania :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Uuuuuh.....onpas siellä paljon ihanaa! Mutta noi sun matot on vallan ihanat, ruokahuone paranee vaan koko ajan. Vaan niin siellä on parantunut muuallakin vaikka välillä on tuntunut, että kuinka siellä enää voi parantua mikään :D
    Minä voisin sortua hyvinnii uusiin tuikkukippoihin, alkaa olla taas aika käsillä ja moni on muuttanut Lillaan täältä kotinurkista.
    Ehdottomasti arvonnassa mukana, passais mullekin "rasti rutuun" :)

    VastaaPoista
  30. Aivan mielettömän upeat plussa tyynyt *näkee tähtiä* Tuollaista kuosia on ollut hakusessa meidän kotiin. Svanefors ei ole minulle aiemmin tuttu, mutta onpas heillä kokoelmissa sellaista kuosia että ei meinaa sukat pysyä jaloissa.

    VastaaPoista
  31. tuo juuttimatto oih ja voih. <3 tais tulla munkin uusi suosikki tuosta kuvastosta niin paljon kaikkee kivaa sieltä löytyi.

    VastaaPoista
  32. Matot ja kaikki kuviollinen, etenkin mustavalkoinen :) Mukana arvonnassa siis. :) unelmiaelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kaunis ja värikäs mallisto. Eriyisesti ihastutti matot ja eri kuosiset sisustustyynyt. Huolisin kyllä mieluusti omaan kotiini. Sinulla kaunis ja persoonallinen koti. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  34. Tyynyt näyttivät mielenkiintoisimmille. Matot olivat myös kauniita, mutta juuri nyt ei ole mattojen tarvetta.

    Samaa mieltä mattojesi suhteen, että rauhallisempi matto sopii paremmin olohuoneeseen :)

    VastaaPoista
  35. Onpas kivoja kuoseja ennestään tuntemattomalta brändiltä. Nuo tyynynpäälliset ovat kovasti mieleeni (suosisipa onni arvonnassa) ja myös matoista pidän

    VastaaPoista
  36. Matot ovat ihania ja kyllä plussa-tyynytkin meiltä paikkansa löytäisivät :)

    VastaaPoista
  37. Tyynyt suosikkeja ja ennestään tuttuja. :)

    Iina.jokinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Molemmat matot on kyllä upeita! Jotain tyybybpäällisiä on joskus minulla ollut. :)

    VastaaPoista
  39. Merkki ennestään tuttu verhojen osalta, mut en tiennyt jotta on laaja valikoima muutakin kivaa. Voisin haalia kaikkia sieltä täältä kuvaston perusteella :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  40. Molemmat matot on kyllä upeita! Jotain tyybybpäällisiä on joskus minulla ollut. :)

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa! Kaikki musta-harmaa-valkoinen kiinnostaa, ja tuollahan näyttikin olevan aivan upeita juttuja :) Aah, kuinka ihanat nuo ruokailutilan matot ovatkaan!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Matot lyhyesti ja ytimekkäästi.Mukana arvonnassa siis.

    VastaaPoista
  43. Plussatyynyt miellyttävät ja juuttimatto olisi täydellinen. Mukana arvonnassa.
    -Heissu-

    VastaaPoista
  44. Nämä on mulle tuttuja ennestään ja haluan tietty osallistua arvontaan. Tykkään erityisesti kaikesta missä on graafisia kuvioita. Matot ja koristetyynyt on älyttömän kivoja. Osa kipoista ja kupoistakin on mun makuun.

    Ja sun matot meni ihan oikein päin :D Teillä näyttää olleen lysti päivä :)

    VastaaPoista
  45. Blogeissa on tullut tutustuttua tuotteisiin, mutta itsellä ei ole kyseisiä tuotteita. Matot vaikuttavat todella kivoilta :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Matot ovat ihania samoin tyynytkin. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Ehdottomana plussa-fanina mukana arvonnassa!! Nuo matotkin niiiin upeita, kiitos tästä tietopostauksesta!

    VastaaPoista
  48. Ihana! Mukana
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Plussat ovat minunkin heikkous :)
    Mukana arvonnassa :)

    sanna(at)sisustuscoco.fi

    VastaaPoista
  50. Ei ole entuudestaan tuttu ja matot miellyttivät eniten.
    josjakun (a) yahoo . fi

    VastaaPoista
  51. Olen saattanut joskus merkistä kuulla, mutta sen tarkemmin en ole tutustunut ennen tätä. Kivoja juttuja näkyy olevan! Graafisuus miellyttää ja juuri nyt kiinnostaa eniten ehkäpä matot, koska sellaiselle olisi tarvetta.

    pahnue miuku gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ei ole kovin tuttu tämä merkki. Matot ja tyynynpäälliset kiinnostaa!

    VastaaPoista
  53. Aivan uusi juttu! Kiitos esittelystä, heti bongasin monta ihanaa asiaa...
    Matot erityisesti, ihania :)

    rautatielaistalo@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Uus juttu mulle! Matto ois kiva. Yhel mukana

    VastaaPoista
  55. Aivan uusi tuttavuus! Ihania tuotteita, maton ottaisin heti!
    sallamari.haukkala@seinajokinen.com

    VastaaPoista
  56. En tuntenut aiemmin eli ihan uusi tuttavuus myös itselleni. Matot kiinnostivat eniten.
    kekola.tiia@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Ihana arvonta! Plussa-tyynynpäällistä olen etsinyt. Svanefors on tuttu blogeista yms. mutta tuotteita ei vielä kotoa löydy. Tyynynpäälliset on suosikkeja mm. kettu, sulat ja tietysti tuo plussa =)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ei oo tuttu tuotemerkki vielä, mutta kivalta vaikuttaa. Tyynynpäälliset on kivoja

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Voittamani verhosuunnitelman seuraksi matto sopii tosi hyvin. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Tyynyjä ei ole koskaan liikaa :). Matot näyttävät tosi makeilta, sellaisen voisin myös kotiini haluta.

    VastaaPoista
  61. Olen kuullut ja lukenut merkistä eri blogeista, mutta en itse tutustunut. Kohta uudistuneeseen makuuhuoneeseen löytyisi tuolta ihana matto....

    VastaaPoista
  62. Itselleni uusi tuotemerkki. Tykkään ja mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  63. Ihana arvonta! Erityisesti svaneforssin matot ovat mieleeni! :) Verhot minulta löytyykin jo entuudestaan vanhemmasta svaneforssin mallistosta :)
    Dina8x8@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Ompa mahtavan laaja mallisto! Matot kiinnostaa..ja verhot...ja tyynyt...jajaja :D Ehottomasti osallistun näin ihanan tyynyn arvontaan :D tha6(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  65. Juuri nuo tyynyt ovat ihanat, sopis meidän työhuoneeseen :)
    pienempi@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Ei ole juurikaan tuttuja tuotteita, mutta noi kasvikuosiset kankaat näyttää kivoilta :)

    VastaaPoista
  67. Ihan uusi nimi mulle! Tyynyt ja matot ovat todella mun makuun!

    VastaaPoista
  68. Tyynynpäällisistä löytyy mielisiä! Svanefors on entuudestaan tuttu, verhoja ja tyynynpäällisiä löytyy 😊

    VastaaPoista
  69. Mä niin tykkään kaikest tuol, toki Svanerforsin ihania tuotevalikoimaa seuraan koko ajan muutenkin.. Noi matot ruokapöydän alla, niiiin hyvän näköiset, kyl nyt täytyy miettiä uudelleen tän syksyn sisustushankinnat. Hmmm... :)

    VastaaPoista
  70. Mukaan arvontaan! Aivan uusi tuttavuus minulle, ihanan näköisiä tuotteita. Erityisesti tyynynpäälliset, joita ei vaan voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
  71. Voi nuo matot! Olisi ajankohtaista uusia juuri mattoja uuden tulokkaan vuoksi, vaikka kaikki tuotteet toki kiinnostavat. ☺

    VastaaPoista
  72. Tosi graafiset kuviot sekä ötökät rulettaa :P
    En mä kyllä oo Svaneforsiin ainakaan aiemmin kiinnittänyt huomiota. Niillähän on vaikka mitä...

    VastaaPoista
  73. Hmm karkasikohan äsken viesti.. No, entuudestaan ei ole siis tuttu merkki minulle, ja erityisesti matot ja tyynynpäälliset miellyttävät. Nuo rastit ovat aivan ihania! ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Minullekin uusi merkki, kun harvoin uusia juttuja ostelen. Mattoja ja verhoja kylläkin, joten ne kiinnostavat tässäkin mallistossa. Hienoja kuoseja!

    VastaaPoista
  75. Uusi tuttavuus ja maton voisin hommata, ja vähän muutakin ihanaa❤️

    VastaaPoista
  76. Onpa upeita mattoja. Tyynynpäällisistä ja matoista taitaa löytyä minun suosikit. 😊

    VastaaPoista