maanantaina, joulukuuta 17, 2012

Voitto ja valkeus

Pieni pojan palleroisemme sai eilen nimen. Hänestä tuli Voitto, virallisestikin :) On hän vaan niin mainio pikkumies. Nauraa hohottaa ääneen, velmuilee, ärisee ja puhuu sujuvaa norjaa. Tyytyväinen lapsi, nukkuu hyvin yöt ja paljon päivälläkin. Ihana <3



Voiton nukkuessa päiväunia olen saanut jotain aikaankin. Viime maanantaina tuli (taas) mitta täyteen persikasta ja tällä kertaa ihan konkreettisin seurauksin. Nyt ruokailutilan seinät ovat valkoiset! Onko vähän eri? Onko vähän hei parempi? Homma jatkuu olohuoneen puolelle jahka tästä saan taas virtaa akkuihin. Tähän tilapäisratkaisuun eli tapettien maalaamiseen minut ajoi päätös siitä, että keväällä/kesällä avaamme ainakin sisäseinät, kurkimme lastulevyjen alle ja otamme ne pois sieltä mistä järkevä on. Myös loput muovimatot revitään silloin pois. Tämä tarkoittaa sitä, että perinne- tai mitään muutakaan tapettia ei ole tiedossa vähään aikaan. Ja että munko täytyisi elää persikkaboordien keskellä siihen asti? Ei käy. Halpaa remonttimaalia pintaan ja olen taas tyytyväinen ;)







Maalausurakan ja ristiäisvalmistelujen vuoksi en ole ehtinyt yhtään kurkkimaan blogeihinne, saatika kommentoimaan niitä. En myöskään ehtinyt vastailemaan edellisen postauksen kaappikommentteihin. Vastaan nyt yhteisesti kaikille, että kiitos kehuista ja totean jälleen kerran, että kyllä vaan maalilla saa ihmeitä aikaan ;) Toivotan tervetulleiksi myös uudet lukijat. Neljääsataa lähestytään, ai kauhia! =)
SHARE:

20 kommenttia

  1. Onnittelut poijjaalle voitokkaasta nimestä :D
    ...ja äidin ura näyttää olevan voitokas.... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan mulla oli sukkelat sormet!
      Piti vielä sanomani, että peijoonin hyvälle näyttää seinät, kuka sitä persikkaa...

      Poista
    2. Voitto kiittää onnitteluista :)
      Kai sitä persikkaakin joku...kaikesta päätellen ;D

      Poista
  2. Onnea Voitto♥ suloinen pienokainen♥
    Meidät on vihitty Voiton päivänä...ystävänpäivänä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto kiittää ;)
      Nyt vasta tajusin, että enhän ole edes katsonut, koska on Voiton nimipäivä! Tosiaan, ystävänpäivänähän tuo ;) Nimipäivät ovat minulle vähän vieras juttu, kun omaa nimeä ei almanakasta lapsuudessa ja nuoruudessa löytynyt. Nyttemmin se on sinne lisätty, mutta en kyllä edes muista minä päivänä sitä pitäisi juhlia ;)

      Poista
  3. Voi Voitto <3 ihana pulloposki :)
    ja näyttää vähän paremmalta ;)
    jos kuule joskus oot liikkeellä Lapisa, niin teretulemas stailaan mun kämppä hei !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulleropallero Voitto :)
      Joo, vähänkö! ;) Mähän tuun, jos sinne joskus päädyn ;D

      Poista
  4. Kah kehveliä.. Pikkuinen Voitto!!:) Pyöreet pokset ja kaikkeee.

    Kauniiltahan tuo valkonen näyttää ja se kaapiki oli aika maukee valkosena. Toi boordi tuola taustalla vaikuttaa vähän samanlaiselta mitä meillä oli aikanaan.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto on ollut ruoka-aikaan kotona :)

      Kyllä valkoinen on vaan valkoinen :)

      Poista
  5. No hyvältä näyttää...voiton kaikesta vie kuitenkin ihana VOITTO!
    XX

    VastaaPoista
  6. Minäkin uskon maalin voimaan. Ei niin rumaa kalustetta ettei sitä maalilla saa kaunistettua:) Suloinen Voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mitä sitä ihminen tekisikään ilman maalia ;)

      Poista
  7. No, kylläpä raikastui tila. Ihana tuo teijän Voitto :)

    VastaaPoista
  8. Oma koti on oma koti. Eipä persikkatapetit näin kuvien välityksellä hyppää silmille, mutta ymmärrän yskän. Pienellä stailauksella saa ihmeitä aikaan, sitä isompaa urakkaa odotellessa. Ja Voitto on kovin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että omassa kodissa tämmöiset persikkaiset jutut ym. ärsyttävät, kun niitä katselee 24/7...
      Suloinen Voitto kiittää "kehuista" ja lähettää terveisiä =)

      Poista
  9. Mä en kestä että teillä näyttää kaikki niin hyvälle! :D

    VastaaPoista