perjantaina, heinäkuuta 27, 2012

MYYNNISSÄ!

Rakkaat lukijat, blogiystäväiseni, kiitos aivan mielettömistä sanoistanne ja kehuistanne. En oikein tiedä, miten päin tässä olisi. Sen voin kuitenkin sanoa, että hyvältä tuntuu - siis kommenttinne. Olette ihania! Vieläkin tuota yllättävää ykkössijaani tässä silti ihmettelen ja pakko myöntää, että sen verran olen laiskotellut puutarhan suhteen viime aikoina, että ei tässä ole päässyt viherpeukalokaan edes hikoilemaan (kiitos vain Maanvaiva mahtavasta kommentista hikisestä peukalosta… ;)).


Fiilikset ovat tällä hetkellä jännittyneet, ristiriitaiset ja haikeat. Nyt siis tulee se uutinen, jonka jo eilen teille lupasin kertoa, mutta en sitten ehtinytkään koneelle. Pidemmittä puheitta:

Rakas taloni on myynnissä!

Vaikka reilu kolme vuotta sitten vannoin, että en muuta tästä IKINÄ ja minut saa kantaa täältä jalat edellä pois. Ja niin paljon kuin tätä taloa rakastankaan…ja ja ja… huokaus. No vetistelyt sikseen. Tilanne on nimittäin se, että vaikka tämä talo on minusta täydellinen (mainitsinhan jo, että rakastan tätä…) niin meillä pehtoorin kanssa on ollut pitkään pienimuotoisena haaveena löytää vastaava paikka hieman "landemmalta". Nyt tuo unelma olisi toteutumassa ja oikea paikka löytynyt. Eräs vanha rautatieasema järjellisen matkan päässä kaikesta, kuitenkin ihanasti maalla, odottaa uutta rakastavaa omistajaa. MINUA :)

Haikein fiiliksin laitamme tämän nykyisen siis myyntiin. Ilmoitus löytyy mm. Oikotieltä ja Etuovesta. Nyt jos joku teistä etsii ihastuttavaa vanhaa taloa alle puolen tunnin päässä Tampereelta tai reilu puolen tunnin päässä Hämeenlinnasta, tässä se olisi ihan nenänne alla. Tai pistäkää sana kiertämään ja kertokaa ystävillenne, tuttavillenne ja sukulaisillenne, että tämmöinen olisi tarjolla. Pidättehän peukkuja, että tässä käy hyvin ja että taloni saa uuden omistajan, joka rakastaa ja arvostaa sitä yhtä paljon kuin minä.










SHARE:

43 kommenttia

  1. OLipa yllättävä uutinen kerrassaan! mutta niinhän se on että aika aikaansa kutakin. kaunis koti teillä on ollut , mutta varmasti uudesta tulee entistä kauniinpi. Onnea jo etukäteen uuteen kotiin. rautatieasemalla on oma tunnelmansa asua.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana talo, mutta tykkään asua Helsingin keskustassa :). Innolla odotan kuitenkin juttuja uudesta kotiprojektistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voisikin olla hieman totuttelua, kun muuttaisit tänne Helsingin keskustasta ex tempore... =D

      Poista
  3. Koti on siellä missä sydänkin :)
    Pitkästä aikaa täällä yhdessä mun suosikeista !
    jos asuisin muutaman sata kilometriä etelämpänä, niin mikä ettei ;), mutt hei, mie oon syntyny tamperella, mitä jos palaiski synnyinseudulle ...
    mulla asu lapsena yks kaveri rovaniemen vanhassa rautatieasemassa ja oli upea ! joten hienot ajat teillä tiedossa ! ONNEA :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, synnyinseudullesihan sä voisitkin palata =) Kiitti - toivotaan, että kaikki menee putkeen.

      Poista
  4. Upea on myynnissä oleva kotinne, mutta aivan varmasti upea tulee uudestakin kodista....:)

    VastaaPoista
  5. Mahtava on nykyinen kotisi. Rautatieasemat ovatkin aivan erityisiä, saat siitä varmasti ihanan uuden kodin!
    Blogissani olisi sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti. Kyllä vanhoissa asemissa on se oma fiiliksensä.
      Kiitti tunnustuksestakin :)

      Poista
  6. Mahtavaa, että teette unelmistanne totta! Kotihan on siellä, missä on sydän ja rakkaat ihmiset.
    Kaunis on nykyinen vaan varmasti myös tuleva kotonne. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista <3 Pidetään peukkuja - ja varpaita! :)

      Poista
  7. Sillä lailla!!
    Tämä tietää sitten meille ihania postauksia tulevasta projektista :DD
    Muistat sitten postata kaiken kiireen keskellä oikein kunnolla, mä ainakin odotan innolla mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan.....kuinkas on, onkos siellä voikukkapelto??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - liian tylsäksihän tää alkoi jo mennäkin...=) Sittenpä olisi taas uudet aiheet blogissakin.
      Luulen, että jos siellä ei VIELÄ ole voikukkapeltoa, mä saan sen kasvamaan :)

      Poista
  8. Kyllä on haikeaa luopua noin kauniista kodista ja pihapiiristä. Onneksi syy on noin ihana :) Onnea myyntipuuhiin ja uuteen kotiin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeeta ja vaikeeta, mutta kyllä todellakin toivon, että tämä jollekulle kelpaa ja me taas pääsemme vuorostamme uuden projektin kimppuun :) Kiitoksia <3

      Poista
  9. Ellenin kanssa samaa mieltä, juuri katselin kauniita kuvia kauniista kodistanne vaan itse tekisin aivan samoin. Niissä vanhoissa rautatieasemarakennuksissa vaan on sitä jotain. Onnea uusille tuulille. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta ja onnen toivotuksista! Jännityksellä odotamme tulevaa... :)

      Poista
  10. Voi vitsi! Muuttaminen on kiva! Onnea! <3 Kuulostaa oikein hyvältä.
    Teistä tule sitten kunnon landelaisia! Hihii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaminen itsessään on syvältä hanuristsa, mutta se uuteen kotiin pääseminen, rempan aloittaminen, tavaroiden järkkäily... aaaaah ;) Meistä todellakin tulee landepaukkuja. Ajattelin jo, että kanoja ja lampaita voisi hankkia... hevosillekin olisi pilttuut... heh, ehkä mietin vielä ja kuivaharjoittelen ekan talven kuitenkin ilman mitään sen kummempia otuksia ;D

      Poista
  11. Kaikki hyvä alkaa alusta eli on mukava päästä seuraamaan, mitä kaikkea keksitkään sinne asemallesi - onnea uuden kodin johdosta!

    Mukavaa viikonloppua myös!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Mukavan helteistä sunnuntai-iltaa sinne myös :)

      Poista
  12. Wohou, oma rautatieasema on suurinta onnea! Tervetuloa asempäälliköiden joukkoon. Olisi kiva kuulla, mikä asema se on, niitä kun ei ihan hirmuisesti enää ole joutilaina. Pidän peukkuja, että kaikki sujuu parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia =) Ajattelin, että paljastan aseman nimen sitten kun asiat ovat siinä pisteessä, että voin todella huokaista helpotuksesta ja onnitella itsekin itseäni uudesta tittelistä :) Siihen asti pidän teitä vielä jännityksessä. Aseman pohjapiirros taitaa olla sama kuin teillä, mutta peilikuvana (=radan toisella puolella).

      Poista
  13. Samoin, mielenkiinnolla odotan mikäs asema on kyseessä! Tervetuloa vaan joukkoon! :)

    VastaaPoista
  14. Vaikka luopuminen on varmaan vaikeaa, niin asema kuulostaa kyllä tosi lupaavalta! Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  15. Mullapa taitaa olla aavistus, minne olette matkalla... Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää... ;) Kiitos paljon. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja olemme pian uudessa kodissa.

      Poista
  16. Oho! Onnea uusille suunnitelmille, toivottavasti kaikki menee hyvin - ja miksikäs ei menisi! :)

    VastaaPoista
  17. " Minä,Minä,Minä,Minä..." eikös menossa mukana ole se pehtoorikin? ;)

    Mut anyway, onnea uusiin tuuliin! Toivottavasti saatTE talon pian myydyksi, että asema saa elämää sisälleen! :)

    vieraileva lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä + pehtoori = me. Pitähään tilalla tilanhoitaja olla ;)

      Poista
  18. Onnea ihan hirmusti uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ei nyt ihan vielä täysillä tuuletetakaan... ;)

      Poista
  19. Oi, bongailin sun blogin Liisan arvontapostauksesta. IHANA koti! - jos olisi täällä hieman etelämmässä, ehdottomasti juttelisin miehelleni muutosta ;) Onnea kodin myyntiin!

    VastaaPoista
  20. Kiitos kauniista sanoistasi, joiden kautta löysin blogiisi. Ja mahtavaa, että joku onnekas asema on saamassa uuden asemapäällikön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Lupaan kertoa sitten, mikä asema on kyseessä, kun homma on kaikin puolin 100% varma ;)

      Poista
  21. Näin, täältähän se maininta löytyi. Kyllä kelpaa katsella teidän kotia ilmoituksessakin. Ja mitä jännittävää onkaan tiedossa, asemalle asemapäälliköksi! Täytyy tulla bongaamaan teidän asema joskus, asemarakennuksiin olen ennenkin ihastunut ja teidän käsissänne varmasti edelleen sama rata jatkuu :) Onnea, toivottavasti uusi kotiasia alkaa olla jo selvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, löytyihän se! =D Kyllä nyt vahvasti siltä näyttää, että muuttopuuhat tässä on kohta aloitettava. Jännää & ihanaa, mutta samalla tietysti vähän haikeaakin. Ja muuttaminen ei kyllä ole missään mielessä kivaa... t. nim. kauhulla odotan

      Poista
    2. Muuttamisessa parasta on se uusi koti - ja ne haaaaaaveeeeet ;) Oikein paljon onnea ja jaksamista muuttopuuhiin!

      Poista