sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

Puutarhajuttuja

Sain Inspiroiva puutarhablogi -tunnustuksen Sininiityltä, kiitos!


1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
En voi sanoa, että puutarhainnostus olisi tullut minulle äidinmaidossa. (Äitini tuppaa sanoa: "Minen oo mikään hortonomi" ;)) Heinäallergiani vuoksi en pienenä oikein viihtynyt peltojen läheisyydessä ja elementtinä meri onkin aina ollut minulle tärkeämpi, sillä saaressa tai veden äärellä oli helppo olla ja hengittää. Täytyy siis myöntää, että puutarhainnostukseni on tullut kuvioihin vasta aikuisiällä. Blogiani en luokittele puutarhablogiksi. Keskityn niihin aiheisiin, jotka minulle ovat tärkeitä ja puutarha on yksi aihe muiden joukossa. Kesällä toki yksi tärkeimmistä :)

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Voi apua… kaikki kasvit ovat omalla tavallaan kauniita. Toivon, että jonakin päivänä puutarhassani kasvaa aivan erityinen kukka / kasvi, jota vaalin rakkaudella ylitse muiden. Kun nyt saisin edes ne perhanan pionit joku kesä kukkimaan… ;D

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Filosofiani on kestävyys, hyöty ja helppohoitoisuus. Minulla ei ole mahdollisuutta kökkiä puutarhassa koko ajan (vaikka haluaisinkin), joten sen on tultava toimeen hetki omillaankin. Hyötykasvit ovat lähinnä sydäntäni ja rakastan kokeilla uusia yrttejä ja kasviksia. Viimevuotiset kesäkurpitsan kukat olivat ihana uusi tuttavuus, josta tuli heti tämän perheen hitti ;)

******

Älkää rakkaat kanssabloggaajat loukkaantuko, vaikka multa jääkin nyt suurin osa tunnustuksista hoitamatta. Olen niistä kaikista kuitenkin todella otettu ja iloinen. Ehkä jonain päivänä, kun kuu ja tähdet ovat suotuisassa asennossa, vastaan kaikkiin rästissä oleviin tunnustuksiin...
Tämän tunnustuksen lahjoitan mielelläni eteenpäin kaikille halukkaille!


Pikkutaimet ovat päässeet pääsiäisen aikana kuistille karaistumaan. Yöksi ne on nosteltava sisälle, sillä pakkasen puolelle mennään vielä sen verran reippaasti. Toivottavasti pian lämpenee. Lumet meidän pihalta eivät tunnu katoavan mihinkään tässä kylmyydessä!

Ensi viikolla onkin vuorossa puutarhamessuja ja häitä... Oujee! Kivaa pääsiäisen jatkoa!
SHARE:

5 kommenttia

  1. Mukava lukea lisää sinusta; kivaa pääsiäisen jatkoa!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  2. Minulla oli koivun oksia sisällä lehtiä kasvattamassa ja eilen bongasin niistä kirvoja -yäk. Ulos terassille ne sitten kiikutin ja eiköhän heti seuraavana yönä -10 astetta pakkasta. Oli koivun oksien vesi jäässä aamulla, eiköhän siinä mennyt kirvatkin ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanan inspiroiva kuva! Pienten taimien kasvattaminen on oikea onni ja ilo :)
    Hyvää pääsiäisen aikaa!!

    VastaaPoista
  4. Kerrohan siis mullekin kun kuu on siinä asennossa, että ois hyvä hetki hoitaa rästit.. mullakin nimittäin niin montaa tunnustusta rästissä, etten uskalla ajattellakaan.. puh.. :D
    Toivottavasti en saa tätä tunnustusta. En sit kykenenyt pitämään edes narsisseja hengissä enemmän kun sen viikon.

    VastaaPoista
  5. Tunnustus tuli kyllä ihan oikeaan osoitteeseen! Ihana kuva "taimihautomosta". :)

    VastaaPoista