sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2011

Sunnuntaikuvia / Söndagsbilder viikko 13

Hyvää sunnuntai-iltaa! Viikko vierähti kovin sukkelaan ja bloggaaminen jäi pahasti paitsioon. Tässä hieman kuvia viikon varrelta.

Lauantaiaamuna leivoin pieniä lohipiiraita viikonloppuvieraita odotellessa.


Resepti on simppeli ja tuloksena yleensä maittavat pikkupiiraat. Innostuin näistä noin vuosi sitten, kun ostin silikonisen muffinssivuoan, jossa on 12 muffinssin mentävää koloa. Näppärä kapistus!

pohjataikina:
150 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

täyte:
n. 250 g lohta
voi olla lämminsavulohta, kylmäsavulohta, graavia...
itse olen käyttänyt mitä on sattunut löytymään
½ sipuli
tilliä
ripaus sitruunapippuria

päälle:
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna 
(suolaa)

Nypi pohjan ainekset sekaisin. Painele pohjat silikoniseen muffinivuokaan (tai alumiiniseen voideltuun muffinivuokaan). Ripottele lohta jokaiseen vuokaan, päälle pilkottua sipulia ja saksittua tilliä, mausta pippurilla. Laita myös vähän suolaa, mikäli lohi ei ole ennestään suolattu. Sekoita kananmuna ruokakermaan ja kaada vuokiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.


Neulepeiton tilkkupino kasvaa pikkuhiljaa... Äipälle kiitokset "tulijaisista"!


Vihanneskrassi odottelee syöjiään...



Ja latva-artisokan taimet kasvavat epätasaisesti ruukussaan...
Taimisivuilla kasvia luonnehditaan näin: "Todellinen herkku vihannesten joukossa ja haasteellinen kasvatettava". Jännää, saas nähdä miten tän puutarhurin käy.



Pistaasipähkinöitä... pitihän niistäkin kuvia räpsiä ;)



Sateiden ansiosta pihamaan lumet saavat kyytiä ja sulavat ihan silmissä. Paikoitellen voikin jo hihkua: "Maata näkyvissä!" Onhan terminen kevät jo alkanut, onhan? Ei enää pakkasta ja lunta, eihän?

Mukavaa alkavaa viikkoa + kiitos kaikille kommentoijille ihanista viesteistänne
+ tervetuloa uudet lukijat!
SHARE:

3 kommenttia

  1. Mukavia kuvia,; lohipiiraat näyttää maukkailta ja peitosta tulee varmaan ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Slurps...herkulliselta kuullostavat ja varmasti maistuvat pikkupiiraat :)
    Ihanan pehmoinen tilkkupino, peitosta tulee varmasti suloinen.
    Täällä ainakin viikko alkaa sumulla ja tihkusateella... nyt se on pelkästään iloinen asia; lumet saavat kyytiä!
    Iloa viikkoosi ♥

    VastaaPoista
  3. Oih, krassi on niin hyvää :) Joskus olen laittanut vaalean paahtiksen (normaalisti meillä sydään vain tummempaa/ jyväkästä leipää) päälle yrttituorejuustoa ja tuoretta kurkkua sekä krassia, nam! Kandee kokeilla!

    Noita sun lohipiiraita pitää joskus kokeilla, kuulostaa ja näyttää herkulta!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista